Hei!
Olen Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Pia Österlund. Vastaan suolistosyöpäpotilaiden ja heidän läheistensä esittämiin suolistosyöpään sekä sen hoitoihin liittyviin kysymyksiin tällä palstalla. Voit lähettää oman kysymyksesi klikkaamalla yllä olevaa linkkiä.
Kysymyksiin vastaavat lisäkseni ravitsemusterapeutti Helena Orell-Kotikangas ja gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori Markku Aarnio.
Pyrimme vastaamaan kysymyksiin sähköpostitse kuukauden sisällä. Julkaisemme mahdollisimman suuren osan vastauksista tällä palstalla. Kysymykset käsitellään luottamuksellisesti, eikä sivustolla julkaistuissa vastauksissa koskaan esiinny kysyjän nimeä tai muita tietoja.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Hyks
Syöpätautien klinikka
Sivustolla esiintyvät asiantuntijat perustavat tekemänsä taudinmääritykset ja hoitosuositukset potilaiden antamaan tietoon. Asiantuntijat voivat viesteissä olevien tietojen perusteella ehdottaa useaakin diagnoosia. Lisäksi tutkimus- ja hoitovaihtoehtojakin voi olla monia. Asiantuntijat voivat antaa suosituksia, mutta ainoastaan potilaan oma lääkäri päättää tutkimus- ja hoitokäytännöistä.
Verkkolääkäri
Valitsemalla valikosta suolistosyöpään liittyvän aihepiirin voit lukea siihen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia.
Uusimmat palstalla julkaistut kysymykset ja vastaukset löydät tältä sivulta.
Paksuluolen löydökset huolestuttaa
Lue lisääHyvä Kysyjä,
Paksusuolen limakalvon hyvänlaatuiset kasvaimet eli adenoomat ovat kohtuullisen tavallinen löydös tähystyksen yhteydessä. Tubulaarinen adenooma on yleisin hyvänlaatuista kasvaimista, ja luokituksen mukaan siinä on vain vähän normaalia limakalvoa poikkeavia muutoksia (=lieväasteinen eli low-grade dysplasia). Tämän tyyppisen kasvaimen muuttuminen pahanlaatuiseksi on hyvin harvinaista. Nyt kun sinulta on kyseinen kasvain poistettu, ei riskiä pahanlaatuisen kasvaimen kehittymiseen ole. Yleensä kuitenkin suositellaan kontrollitähystystä noin vuoden kuluttua tällaisen adenooman poistamisen jälkeen. Mikäli silloin tähystyslöydös on normaali, ei uusintatutkimuksiin ole tarvetta.
Mielestämme ei ole syytä huolestua, koska poistettu kasvain on ollut täysin hyvänlaatuinen. Sinun kannattaa kuitenkin varmistua, että kontrollitähystys on suunnitteilla.
Ystävällisin terveisin,
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Toiveena HIPEC-hoito
Lue lisääHyvä Hipec hoidosta kysyvä,
Pseudomyxoma peritonei on suolistosyövän alatyyppi. Sen tyyppioire on limamuodostus josta nimitys ”Jelly belly”. Se on hitaasti etenevä syöpä ja täten solunsalpaajat eivät ole taudin ensisijainen hoitomuoto.
Leikkaushoito jossa poistetaan kaikki näkyvä syöpä niin, että jäljelle jäävä muutos on maksimissaan 2 mm, on leikkaushoidon tavoite. Tällöin leikkaukseen kannattaa yhdistää HIPEC hoito. Hyperterminen intraperitonealinen kemoterapia on 41-42 asteinen mitomysiini tai oksaliplatiini solunsalpaajahuljutus vatsan sisälle. 0,5-1,5 tunnin ajan lämmitetty liuos kierrätetään erikoispumpun avulla vatsaontelossa ja toiveena on, että viimeinenkin syöpäsolu tuhoutuisi ja, että hoito olisi parantava. Osalle potilaista tulee kuitenkin syövän uusiutuma tästä laajasta leikkauksesta ja HIPEC hoidosta huolimatta.
Näyttö tästä hoidon hyödystä on vielä rajallinen ja satunnaistettuja tutkimuksia hoidon hyödystä ei ole. Suomessa tätä hoitoa on annettu noin neljän vuoden ajan ja vain harvat potilaat soveltuvat tähän hoitoon. Sinunkin kohdalla hoitavat lääkärit ensin arvioivat hoidon mahdollisuutta alustavasti ja sen jälkeen he tekevät lähetteen HYKSiin. Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa otetaan moniammatillisessa ryhmässä kantaa jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisesti leikkaushoidon + HIPEC hoidon mahdollisuuteen.
Peritonektomia ja HIPEC voi olla ainut mahdollisuus parantavaan hoitoon, mutta sen jälkeenkin osalle tauti uusiutuu. Vaikka leikkausta ei voisi suorittaa, niin se ei toisaalta tarkoita sitä, että jäisit hoidoitta. Oirehoito on myös varteenotettava vaihtoehto hitaasti etenevässä syövässä.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Harvinaisen syövän ennuste
Lue lisääLääkäri kertoi tämän epiteelisyövän olevan harvinainen, ja hoidon olevan raju: ensimmäinen viikko ja viides viikko annetaan sädehoitoa ja sytostaatteja yhdessä, niiden välissä tavallista hoitoa. 5-6 viikon kuluttua hoidoista voidaan suorittaa leikkaus, mikäli hoito on tehonnut. Leikkauksen jälkeen annetaan taas sytostaatteja. Syöpälöydös on tosiaan tuore emmekä ole saaneet tämän enempää tietoa lääkäreiltä.
Kysyisinkin, millaiset ennusteet tällaisessa tapauksessa on? Ja koska syöpä on harvinainen, onko tämä huono asia hoidon onnistumisen ja selviytymisen kannalta? Jos sytostaatti ja sädehoito eivät tehoakaan alussa, eikö leikkausta voida siis suorittaa? Voiko tämän jälkeen antaa lisää sädehoitoa tai sytostaatteja? Kiitos vastauksestasi etukäteen!
Hyvä peräaukon syövästä kysyvä,
Peräaukon syöpää on erilaisia ja tavallisin syöpätyyppi on juuri levyepiteelisyöpä. Levyepiteelisyöpiä on kuitenkin erilaisia ja niiden herkkyys sädehoidon ja solunsalpaajahoidon yhdistelmälle vaihtelee. Harvinaisia peräaukonsyövän muotoja ovat melanooma, Mb Bowen ja Pagetin tauti. Peräaukon seudun adenocarcinooma on usein peräsuolesta peräisin.
Leikkaus ei ole paras vaihtoehto peräaukonsyövän hoidossa, varsinkaan siinä tapauksessa jossa syöpä on kasvanut peräaukon ulkopuolelle kuten kohdun suuntaan tai mikäli se on lähettänyt imusolmukemetastaaseja ympäristön imusolmukkeisiin. Solunsalpaajan ja sädehoidon yhdistelmä on todettu paremmaksi ja alkuvaiheen peräsuolisyövissä niin valtaosalla voidaan säästää peräaukko.
Aiemmin peräaukonsyöpää hoidettiin sädehoidolla mutta nyt sen jälkeen on saatu hyvät hoitotulokset yhdistelemällä solunsalpaajat 5-fluorourasiili ja mitomysiini sädehoitoon hoidon ensimmäisellä ja viidennellä viikolla.
Olette ihan oikeassa siinä että ennuste osittain riippuu alkuhoidon vasteesta ja leikkaus on haasteellinen jos yhdistelmähoito ei tehoa rittävästi. Hoito aiheuttaa haittavaikutuksia varsinkin yhdistelmähoidon loppupuolella, mutta hoidosta toipuu usein aika nopeasti hoidon loputtua. Veriarvot voivat tosin olla poikkeavia vähän pidempään ja samaten voi esiintyä väsymystä.
Toivotaan että hoito tehoaa ja että läheisesi toipuu hyvin leikkauksesta ja hoidosta.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
En ymmärrä diagnoosiani
Lue lisääHyvä ensitietoa paksusuolisyövästä kaipaava,
Sinulla on todettu syöpä sigmasuolessa, mikä on paksusuolen loppuosa. Laskeva vasemmanpuoleinen paksusuoli ja peräsuoli yhdistyvät vasemmalla alavatsalla. Sigmasuoli jatkuu peräsuolena. Tavallisin syöpätyyppi suolessa on carcinoma adenomatosum, joka tarkoittaa, että syöpä saanut alkunsa suolen rauhassolukosta.
Ensi viikolla tulee sitten verikokeet ja useimmiten vielä kuvantamistutkimuksena vartalon tietokonetomografia (TT).
Kun tiedetään syövän levinneisyys niin alkaa hoidon räätälöiminen juuri sinulle parhaaksi.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Sopivatko sähköiset hieromaistuimet syöpäpotilaalle?
Lue lisääLääkitys on ainut hoitomuoto, jota tällä hetkellä käytetään. Ei ole ollut leikkauksia asian suhteen, eikä tule jatkossakaan olemaan.
Sopiiko kyseiselle syöpää sairastavalle henkilölle käytettäväksi sähköiset hieromaistuimet?
Onko jotain vaaroja/ haittaa? Voiko tämä sairaus tästä enää pahentua moisesta?
Hyvä ohutsuolen syövästä kysyvä,
Ohutsuolen syövän hoito vaihtelee sen mukaan, minkälainen syöpä siellä on. Eli jos se on saanut alkuunsa suolen limakalvosta, sitä kutsutaan adenocarcinomaksi. Mikäli se on saanut alkunsa hermostosoluista, tautia kutsutaan neuroendokriiniseksi, tai sitten kyseessä voi olla lymfooma eli imusolmukesyöpä.
Kaikkien hoito on solunsalpaajat ja/ tai täsmälääkkeet vähän eri lääkkeinä ja yhdistelminä, jos kyseessä on laaja maksametastasointi. Joskus leikataan suolen kasvain pois, mikäli se aiheuttaa tukosoireita.
Kysyt myös hieromaistuinten käytöstä syövän yhteydessä ja en ole koskaan kuullut, että syöpä siitä pahentuisi. Joskus on pelätty että lämpöhoito voisi aiheuttaa syövän leviämistä, mutta sekään ei ole todistettu vaara/haitta. Hieromaistuimista voi täten nauttia vaikka on syöpä.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Sulje
Maksasyöpään tarkoitetun lääkkeen KELA-korvaus
Lue lisääKiitos jo etukäteen!
Hyvä sorafenibistä kyselevä,
Maksasyövän täsmälääke sorafenibi on 100% korvattava eli maksat ”toimitusmaksua” 3€ per kerta kun haet korvausta. Korvauksen saaminen vaihtelee hyvin paljon eri Kela yksiköiden välillä ja parhaimmillaan sen saa parissa päivässä ja pisimmillään kahdessa kuukaudessa kokemukseni mukaan. Nykyään se tulee alle kuukaudessa valtaosalla.
Kelan erikoisvirkailijat eivät voi ottaa kantaa tähän korvattavuuteen, vaan se on aina lääkärin tehtävä, koska korvattavuuteen liittyy erityisehtoja. Kyseessähän on myös hyvin kallis lääke, noin 5000€ kuukausitasolla.
Tämän vastauksen saatuasi uskon jo, että Kelaan toimittamasi B-todistus on hyväksytty ja vaikka uutta Kela-korttia et välttämättä ole saanut, niin sinulla jo on A4-päätös, jonka perusteella voit mennä apteekkiin tilaamaan lääkkeen. Apteekki ei nimittäin pidä näin kalliita lääkkeitä varastossa. Eli jo pari päivää ennen kuin tarvitset seuraavan satsin, niin sinun kannattaa ottaa yhteyttä omaan apteekkiisi jatkossa.
Oma suositukseni on, että ottaa vain kuukauden lääkkeet kerralla, vaikka se on sinulle vähän työläämpää. Täten yhteiskunnan rahat eivät mene hukkaan, jos joudut lopettamaan lääkityksen ennen kuin kolmen kuukauden satsi on loppu, eli se määrä minkä apteekki voi toimittaa sinulle kerralla.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Sulje
Voidaanko paksusuoleen sairastunutta isääni hoitaa?
Lue lisääKasvain oli ehtinyt lähettää runsaasti etäpesäkkeitä koko maksaan. Suurin metastaaseista on 7cm kokoinen. Myös vatsanpeitteissä on metastaaseja. Muut sisäelimet, keuhkot ja imusolmukkeet ovat TT-kuvien mukaan puhtaat. Isäni on 63- vuotias ja ollut perusterve aikaisemmin.
Leikkauksen jälkeen isä on ollut huonovointinen, kipeä ja kuumeileva, eikä ruoka maistu hänelle.
Maksa-arvot ovat kohonneet reilusti (bil 20.9, asat 260, alat 61 ja afos 900)samoin CRP on koko ajan koholla (yli 270) ja hb matala (90). Ennen leikkausta arvot olivat seuraavat: hb 138, asat 70, alat 50, afos 330, crp 78. Onko mitään enää tehtävissä? Voiko sytostaattejakaan enää aloittaa?
Hyvä levinneestä suolistosyövän hoidettavuudesta tiedusteleva,
Isälläsi on todettu levinnyt suolistosyöpä. Emokasvain sigmasuolesta on poistettu onnistuneesti leikkauksessa, mutta nyt toipuminen on viivästynyt. Maksa-arvot ovat myös voimakkaassa nousussa. Tulehdusarvot nousseet ja kuumetta on.
Isäsi syöpää ei voi parantaa enää tässä vaiheessa, kun se on näin laajalti levinnyt. Solunsalpaajahoidoilla ennustetta voidaan pidentää, mutta yksilötasolla emme voi koskaan ennustaa paljonko elinaikaa voi pidentää. Solunsalpaajahoidon tehoon eniten vaikuttava tekijä on yksilön suorituskyky jota arvioidaan prosenteissa Karnofskyn mukaisesti tai sitten 5 portaisella asteikolla WHO- Zubrod – ECOG nimisesti. Arvioisin kertomasi perusteella että isäsi suorituskyky on WHO 3-4 tällä hetkellä ja silloin solunsalpaajahoidosta ei ole hyötyä, vaan ne jopa lyhentävät jäljellä olevaa elinaikaa.
Isälläsi on kuumetta ja se voi viitata joko infektioon tai sitten siihen, että maksapesäkkeet ovat menneet nekroosiin keskeltä eli kuolioon ja tällöin tulee kuumetta ja CRP:n nousua. Vaste antibioottihoidolle kertoo paljon siitä kummasta on kyse. Jos on kyse infektiosta, niin silloin isäsi yleistila voi kohota selvästi WHO 2 tasolle ja tällöin hän voi hyötyä solunsalpaajahoidoista.
Maksa-arvojen nousu on ollut aika voimakasta ja se, että bilirubiini on lähtenyt nousuun voi viitata siihen että maksametastaasit painavat sappiteitä. Sappiteiden tukos voidaan joskus avata stenttaamalla. Stentti laitetaan sappiteihin gastroskopiaohjauksessa pohjukaisuolen tai ultaäänikontrollissa vatsanpeitteiden kautta. Jos sappiarvot ovat selvästi koholla, niin se on este solunsalpaajahoidoille.
Seuraavat viikot näyttävät toipumisen leikkauksesta. Jos yleistila paranee, vointi kohenee, infektio saadaan hoidettu ja maksa-arvot pysyvät kohtuullisina, niin solunsalpaajakokeilu voi olla mahdollinen. Mutta voi olla niin, että isäsi paras hoito on oireenmukainen hoito ilman syöpäspesifistä solunsalpaajaa.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Mitä diagnoosini tarkoittaa ja mistä johtuu jatkuva turvotuksen tunne?
Lue lisääGastroscopia: Muuten normaali, mutta Siliding Hiatal Hernia 38 -41 cm, ei esophagitis. Hiatus on scoopin mentävä. Koepaloja otettiin.
Mitä nämä diagnoosit tarkoittavat? Mistä johtuvat jatkuvat turvotuksen tunteet ja täysinäisyyden tunne, vaikka syön normaalisti ja lenkkeilen? Lääkäri totesi, että minulla on pömppö vatsa. Kiitos vastauksesta.
Hyvä kysyjä,
Kolonoskopiassa on siis nähty paksusuolessa divertikkeleitä eli umpipusseja. Kyseessä on täysin hyvänlaatuinen divertikuloosi, jossa siis paksusuoleen kehittyy pieniä kuoppia. Divertikuloosi lisääntyy iän myötä siten, että 60- vuotiailla noin 50%:lla tavataan näitä umpipusseja. Divertikuloosiin ei liity kasvaimen kehittymisen riskiä, ja harvoin niistä aiheutuu oireita. Joskus divertikkelit saattavat tulehtua, jolloin esiintyy vasemman puoleista alavatsakipua ja kuumeilua.
Gastroskopiassa on nähty lyhyt, noin 3 cm:n mittainen palleatyrä, joka on varsin tavallinen löydös. Tällainen palleatyrä saattaa aiheuttaa närästystä, joka voidaan hoitaa tehokkaasti mahahaponestolääkkeillä. Tärkeää kohdallasi on se, ettei ole todettu ruokatorvitulehdusta (esophagiitti). Kaiken kaikkiaan siis gastroskopialöydös on ollut normaali.
Tarkkaa syytä vatsan turvottelulle emme pysty sanomaan, mutta onhan helpottavaa, että tähystystutkimuksissa ei ole poikkeavaa todettu. Jatkotutkimuksena voisi ajatella vatsan ultraäänitutkimuksen tekemistä.
Ystävällisin terveisin,
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Lisätietoa HIPEC-operaatiosta?
Lue lisääHyvä Hipec leikkauksesta kyselevä,
HIPEC- leikkaus on laaja leikkaus jossa poistetaan vatsanpaita ja paljon muuta vatsaontelosta. Tavoitteena on, että jäljelle jäävä syöpäkudos olisi pienempi ryyni kuin 2mm. Silloin jos päästään poistamaan kaikki 2mm suurempi syöpä, niin on mahdollisuus siihen, että viimeinenkin syöpäsolu saataisiin hengiltä yhdistämällä HIPEC tähän suureen leikkaukseen.
HIPEC on lyhenne sanoista Hypertermic Intraperitoneal Chemotherapy. Suomeksi se tarkoittaa että vastaonteloon pistetään lämmitettyä 41 - 42 asteista solunsalpaajaliuosta useimmiten puoleksitoista tuntia itse leikkaustoimenpiteen jälkeen. Sytostaatteina käytetään useimmiten mitomysiiniä, mutta myös oksaliplatiiniä käytetään joillain potilailla.
Leikkaus on ainut parantumisen mahdollisuus ja HIPEC- hoito siihen liitettynä lisää parantumisen mahdollisuutta. Yksilötasolla emme voi ottaa kantaa ennusteeseesi, kun emme tiedä kuinka laajalle levinnyt syöpäsi on, taikka kuinka erilaistunut emätuumori (useimmiten umpisuolen lisäkkeestä lähtöisenä) on.
Ennuste varmistuu vasta leikkauksen jälkeen, kun näkee kuinka hyvin kasvainkudokset saadaan poistettua ja päästiinkö HIPEC- hoitoon. Myös leikkaukseen liittyvät komplikaatiot voivat vaikuttaa ennusteeseen. Kaiken kaikkiaan tehdään hyvin tarkka hoitoharkinta ennen leikkaukseen ryhtymistä, joten on arveltu, että sinä hyödyt suunnitellusta leikkauksesta.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Isäni levinnyt syöpä huolestuttaa minua
Lue lisääTT:ssä näkyvän nesteen perusteella lääkäri (ei syöpälääkäri) ilmoitti syövän levinneen laajasti vatsaonteloon, jolloin leikkaukseen ei ryhdytä, vaan odottelemme saavamme syöpälääkärin hoitosuunnitelman (solunsalpaajia?) parin viikon sisällä.
Voiko neste vatsaontelossa johtua maksan metastaasista vai onko syöpä levinnyt muuallekin? Voivatko solunsalpaajat "elvyttää" maksan toimintaa siten, että bilirubiini lähtisi laskuun, vai lähestymmekö tässä jo saattohoitoa? Tiedän, että kyse on viikoista tai kuukausista, mutta voiko ihmettä tapahtua eli isäni vointi nykyisestä kohentua?
Hyvä isäsi levinneestä syövästä huolestunut,
Isäsi kuuluu siihen neljäsosaan jolla suolistosyöpä todetaan vasta levinneenä. Tämä osuus on pysynyt vuosikymmenien saatossa suunnilleen yhtä suurena eikä se kerro siitä, että syöpä jäisi lääkäriltä tai potilaalta huomioimatta, vaan siitä että suolistosyöpä voi olla hyvinkin vähäoireinen ja pitkään.
Nyt isälläsi on etäpesäkkeitä todettuna ainakin maksassa ja mahdollisesti lisäksi vastanpeitteissä. Vatsanpeitteiden levinneisyys aiheuttaa joillekin potilaille askitesta eli nestettä vatsaonteloon. Joskus nestettä voi tulla myös maksametastaasien tai maksan tilanteen pohjalta. Askitesta voi syntyä maksakirroosissa, laajasta maksametastasoinnista tai sitten pelkästään siitä, että maksametastaasit tukkivat sappitiet.
Hoitovaihtoehdot ovat pitkälti kiinni siitä miten sappiteiden tukkeuman voi hoitaa. Jos sappitiet ovat tukossa syvällä maksan sisällä, niin silloin niiden hoitaminen on hyvin haasteellista. Jos taas sappitiet ovat tukossa maksan suulla tai sen ulkopuolella, esimerkiksi imusolmukkeiden painaessa sappiteitä, niin tällöin ne voidaan usein stentata.
Stenttauksessa asennetaan sappiteihin muovi tai metalliverkkoputki pitämään sappitietä auki niin että sappi pääsee virtaamaan maksasta suoleen niin kuin sen kuuluu. Stenttaus tehdään joko vatsan tähystysteitse tai sitten ultraääniohjauksessa vatsanpeitteiden läpi. Jos maksan tilanne saadaan laukeamaan ja vointi on vähintäänkin kohtuullinen, niin tällöin harkitaan levinneen suolistosyövän hoitoja solunsalpaajin ja mahdollisesti täsmälääkkein. Näistä periaatteista on kerrottu toisaalla suolistosyöpäsivustoilla.
Oireiden lievitys on kaikesta huolimatta tärkeintä tässä vaiheessa ja siihen kaikki panostamme. Esimerkiksi askitesnesteen poisto voi olla isällesi eniten oireita lievittävä hoito tai sitten sappiteiden stenttaus jne. Oireita lievitämme ensi kädessä ja tähän myös levinneen syövän solunsalpaajat ja mahdolliset täsmälääkkeet tähtäävät.
Tällä hetkellä en näe mitään sädehoidettavaa kohdetta, mutta siitäkin voi olla hyötyä jossain tautivaiheessa myös levinneessä syövässä. Primaarikasvaimen poisto suolesta ei ole tarpeen, mikäli siitä ei aiheudu tukosoireita eikä merkittävää verenvuotoa niillä potilailla, joilla on levinnyt syöpä. Yksilöstä riippuen harkitaan joko kasvaimen poistoa, stenttausta tai avannetta mikäli potilaalla on primaarituumorin aiheuttamia ongelmia.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Sulje
Apua isäni fisteliongelmaan?
Lue lisääHoidot aloitettiin kesäkuussa 2010, kolmen viikon välein tiputuksessa oksaliplatiinia ja bevasitsumabia, jota seurasi kahden viikon kapesitabiini-kuuri.Hoidot purivat erittäin hyvin.
Seuraavassa ultrassa noin kolmen kuukauden jälkeen maksametastaasit olivat huomattavasti pienentyneet ja osa kokonaan hävinnyt. Joulukuussa 2010 lopetettiin oksaliplatiini, ja jatkettiin vaan bevasitsumabilla ja kapesitabiinilla.
Haittavaikutukset ovat pysyneet vähäisinä, mutta alkuvuodesta 2011 isälleni tuli kivulias haavauma takapuoleen, ilmeisesti fisteli? Hoidoksi sanottiin vain ilmakylvyt ja suihkuttelu, mutta se ei sillä parantunut. Maaliskuussa 2011 lopetettiin bevasitsumabi ja jatkettiin pelkällä kapesitabiinilla. Haavauma ei parantunut vieläkään. Toukokuussa 2011 ultrassa kaikki oli vielä hyvin. Pieniä kalkkeutuneita maksametastaaseja oli näkyvissä, mutta muuten tilanne hallinnassa.
Nyt elokuussa ultrassa olikin surullisempi näky, maksametastaasit olivat suurentuneet ja CEA oli noussut 22:een, kun se keväällä vielä oli 10. Nyt fisteli ilmeisesti aiotaan leikata syyskuun alussa, ja sitä varten on nyt myös kapesitabiini lopetettu.
Olen kuullut, että näistä leikkauksista kestää aika kauan parantua. Ja eikö olekin niin, että hoidot voidaan aloittaa uudestaan vasta, kun haava on täysin parantunut? Minkälainen leikkausmuoto tällaisessa tapauksessa olisi paras, kun aikaa hukattavaksi ei kauheasti olisi? Haavauma ei enää ole niin hirvittävän kipeä ja isäni pystyy jo ihan kunnolla istumaan. Esimerkiksi lento Italiaan ja takaisin oli mennyt ihan hyvin. Kannattaisiko sitä edes leikatakaan? Onko liian suuri riski, että syöpä "räjähtää käsiin" sillä välillä?
Hyvä fisteliongelmasta kärsivän omainen,
Levinneen suolistosyövän hoito perustuu aika pitkälti solunsalpaajiin ja täsmälääkkeisiin. Kapesitabiini tai sen vastaavuus 5-fluorourasiili on suolistosyövän hoidon peruskivi ja tätä lääkettä isäsi on saanut. Siihen usein liitetään oksaliplatiini tai irinotekaani, jotta tehoa saataisiin vähän enemmän mutta peruslääkkeenä pelkkä kapesitabiinikin on todettu tehokkaaksi. Eli isäsi solunsalpaajalinjaus on hyvinkin ollut tutkitun tiedon mukainen.Täsmälääkkeillä voimme hiukan tehostaa levinneen suolistosyövän hoitoa. Suolistosyövässä käytetään kolmea täsmälääkettä: bevasitsumabi, setuksimabi ja panitumumabi. Nämä lääkkeet annetaan perinteisten solunsalpaajien lisänä levinneessä syövässä. Isäsi on saanut bevasitsumabia ensilinjassa yhdistettynä kapesitabiiniin ja alussa vielä oksaliplatiiniin. Bevasitsumabin tauottaminen on joskus tarpeen ja yksi näistä syistä tauottamiseen on fistelin eli käytävän muodostuminen esimerkiksi peräsuolen ja ihon tai emättinen välillä tai vastaavaa. Koska bevasitsumabilla on vaikutusta haavan paranemiseen, niin tauottaminen huonosti parantuvassa fistelöinnissä on välttämätöntä. Jos parantuminen ei konservatiivisella hoidolla, eli paikallishoidolla suihkuttaminen, ilmakylvyt jne, etene niin silloin leikkaushoito on usein hyvä vaihtoehto.
Nyt olen kyllä samaa mieltä hoitavien lääkärien kanssa hoitolinjauksista ja suosisin itsekin leikkausta. Samalla ymmärrän huolesi, joka on aiheellinen. Tauti on kuitenkin edennyt maltillisesti kapesitabiini-hoidon aikana. Jos toipuminen viivästyy selvästi, niin sillä voi olla merkitystä sille miten hyvin tauti saadaan hallintaan uudestaan hoitojen jatkuessa, mutta toisaalta lääkärit voivat hoitaa isääsi huomattavasti helpommin ja paremmin vastaisuudessa mikäli fisteliongelma poistuu. Jos fisteli saadaan hoidettua, niin tällöin on enemmän vaihtoehtoja käytettävissä vastaisuudessa, olettaen että elintoiminnat säilyvät hyvinä jne.
Toivotan pikaista paranemista fisteliongelmasta.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Sulje
Onko sulfasalatsiinin ja kapesitabiinin yhteiskäyttö vaarallista?
Lue lisääHyvä kysyjä,
Sulfasalatsiinilla ja kapesitabiinilla ei ole todettu olevan yhteisvaikutuksia tai yhdessä otettuna haittavaikutuksia. Näin ollen voit käyttää molempia lääkkeitä.
Ystävällisin terveisin,
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Musta uloste suolistosyövän oireena
Lue lisääHeillä molemmilla elämä oli stressaavaa (ainainen kiire), tupakoivat ja luullakseni käyttivät alkoholia usein sekä runsaasti. Itse tupakoin ja käytän alkoholia. Joskus kun olen syönyt huonosti ja juonut enemmän, niin ulosteeni on lähes mustaa. Haluaisinkin tietää, milloin pitäisi todella huolestua? Jos tällainen uloste tulee siis vain satunnaisesti, kun on käyttänyt alkoholia, eikä joka kerta. Tätä kestää yleensä päivän, ja minulla ei ole kipuja. Mistä voi tietää hälyttävästi, jos on syöpä/kasvain suolistossa?
Hyvä kysyjä,
Ensinnäkin on todettava, että paksusuolisyöpä on erittäin harvinainen alle 40-vuotiailla. Yleensä suolisyöpää sairastutaan 62-65-vuotiaina. Kertomasi mukaan kahdella sukulaisellasi on ollut suolistosyöpä. Mielestäni syövän periytyvyydestä ei sukusi kohdalla ole kysymys.
Suolisyövän tyypillisiä oireita ovat veren tulo ulostuksen mukana ja suolentoimintahäiriöt. Kirkasta verta saattaa näkyä ulostamisen jälkeen pyyhkiessä useillakin ihmisillä, mutta tällainen oire viittaa useimmiten peräpukamiin. Jos syynä on paksusuolikasvain, verta tulee lähes jokaisen ulostuksen yhteydessä varsin runsaasti.
Suolentoiminta on jokaisella hyvin yksilöllistä. Toisilla suoli toimii säännöllisesti, ja toisilla ihmisillä voi olla luonteenomaista ummetus. Varsinaisella suolentoimintahäiriöllä tarkoitetaan sitä, että välillä suoli toimii lähes ripulilla ja välillä on ummetusta. Tämän tyyppinen oire on hyvin selkeä, ja potilaat hakeutuvat hyvin nopeasti lääkärille, jos tällaista ilmaantuu. Yleensä 20-40-vuotiailla suolentoimintahäiriön taustalla on ärtynyt paksusuolioireyhtymä tai tulehduksellinen suolistosairaus eikä syöpä.
Kuvaamasi ajoittainen tummien ulosteiden ilmaantuminen ei mielestäni vaadi paksusuolen tähystämistä. Oireesi hyvänlaatuisuuteen viittaa se, että se esiintyy nimenomaan vain ajoittain, ja siihen liittyy poikkeava ruokailua tai alkoholin käyttöä.
Ystävällisin terveisin,
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Lääkäri: Olen lomalla!
Lue lisääYstävällisin terveisin,
Pia Österlund Sulje
Mitä äitini diagnoosi tarkoittaa?
Lue lisääHyvä kysyjä.
Ilmeisesti äidillesi on tehty ainakin peräsuolen ja paksusuolen loppuosan tähystys eli sigmoideoskopia, jossa on siis löydetty adenoma serratum. Kyseessä on paksusuolen hyvänlaatuinen kasvain, joka on varsin tavallinen löydös suolitähystysten yhteydessä. Tämän tyyppinen kasvain ei käytännössä koskaan muutu pahanlaatuiseksi. Adenoomasta voi kylläkin kehittyä syöpä, mutta silloin todetut adenoomat ovat kookkaita (2-3 cm), ja niissä todetaan patologin tekemän mikroskooppisen tutkimuksen mukaan lähellä syöpää olevia soluja (dysplasia gravis luokitus). Adenoma serratum (ja dysplasias levis) ei siis ole edellä mainitun tyyppinen.
Yleensä adenoomat sijaitsevat sigmopideoskopian ulottuvilla, niin kuin äitisi tilanne on olettamukseni mukaan. Tarkemman tiedon saisi tähystyksen tehneen lääkärin lausunnosta. Koko paksusuolen tähystys eli kolonoskopia vaati paksusuolen tyhjennyksen, joka iäkkäille potilaille voi olla raskas toimenpide. Usein tyhjennys tehdäänkin terveyskeskuksessa. Kysymys siitä, pitäisikö äidillesi tehdä koko paksusuolen tähystys, riippuu oleellisesti siitä, millaisia oireita hänellä on ollut. Jos oireena on päivittäinen verentulo ulostuksen mukana, suosittelisin kolonoskopiaa. Mutta jos suolen puolelta oireet ovat vähäisiä, olisin sitä mieltä, että sigmoideoskopia on ollut riittävä. Adenoma serratumin vuoksi en siis koko paksusuolen tähystystä suosittele. Verivirtsaisuuden taustalla voi olla useitakin syitä, jotka eivät liity suolistoon. Aika usein syynä voi olla virtsatietulehdus.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund Sulje
Paksusuoliavanne
Lue lisääHyvä kysyjä,
Ilmeisesti paksusuoliavanne on tehty vasemmalle alavatsalle. Alkuvaiheessa avanne voi olla melkein ihon tasalla, mutta vähitellen nousee ylemmäs. Tavallisesti paksusuoliavanne on noin 3-6 cm ihon yläpuolella. Ajan kuluessa avanne saattaa tulla enemmänkin ulkopuolelle erityisesti potilaan ponnistaessa, mutta siitä on harvoin ongelmaa.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund Sulje
Onko isääni hoidettu oikein?
Lue lisääIsäni veriarvot yms. olivat erittäin hyvät aina loppusyksyyn 09. Hän alkoi valitella vatsakipuja jo syksyllä, mutta mitään epäilyttävää ei löydetty (kävi lääkärillä ja muistaakseni vatsa kuvattiinkin). Loppusyksystä isäni Hb alkoi laskea. Edelleen lääkärit vain kehottivat syömään rautalääkkeitä ja särkylääkkeitä! Vatsakivut vain pahenivat, ja nyt vuoden 2010 alusta isäni meni suurin piirtein viimeisillä voimillaan sairaalaan ja vaati hoitoa (meinasivat silti laittaa kotiin syömään vaan rautalääkkeitä). Hän oli laihtunut yli 10 kg eikä jaksanut edes kävellä kunnolla.
Isäni oli sinnikäs ja hänestä otettiin lopulta kokeita. Selvisi, ett alavatsalla oli n. 14 cm kasvain, joka näytti pahanlaatuiselta. Muualle elimistöön kasvain ei ollut levinnyt. Lisäksi isän oikea munuaislaskimo oli tukossa, ja hänelle asennettiin munuaiskatetri. Isäni kotiutettiin lopulta odottamaan lääkärin/kirurgin arviota tilanteesta sekä alkavista hoidoista. Syöpälääkäri oli sanonut isälleni, että kasvain ei ole levinnyt ja se on nestettä sisältävä, eli tilanne ei ole mitenkään pahin mahdollinen ja hoitoa olisi.
Nyt on kulunut yli 2 kk siitä, kun tämä kasvain todettiin, ja isäni on joutunut soittamaan joka päivä sairaalaan kysyäkseen, missä vaiheessa hänen "arvionsa" on. Nyt vasta tämän viikon maanantaina isä sai puhelun sairaanhoitajalta, joka kertoi alustavasti, että kasvainta ei voi sädettää eikä leikata. Mahdollisesti aloitetaan solunsalpaajahoito ensi viikolla. Nyt kysynkin, miten on mahdollista, että isäni joutui odottamaan aivan liian kauan kärsien kivuista, unettomuudesta, voimattomuudesta yms. ja luottaen siihen, että hoidot alkaisivat inhimillisessä ajassa? Miksi isälleni ei voida aloittaa sädehoitoa, joka voisi pienentää kasvainta? Onko ikä syynä tähän "vitkutteluun"?
Isäni Hb on tällä hetkellä 92 enkä jaksa uskoa, että hän kestää sytostaatteja tuossa kunnossa. Olen niin täynnä vihaa, surua ja epäuskoa kaikesta! Kaikista eniten minua ihmetyttää lääkäreiden toiminta jo syksyllä. Jos syöpäsairaalla Hb laskee reilusti ja kärsii vatsakivuista, ruokahaluttomuudesta jne., niin miksi ihmeessä ei oteta tosissaan? Järkyttävää suorastaan! Olisin erittäin kiitollinen, jos saisin vastauksia kysymyksiini. On hienoa, että on tällaisia palstoja, missä syöpäsairaat ja heidän omaiset voivat kirjoitella! Kiitos siitä.
Hyvä isän tilanteesta huolestunut!
Isäsi kuuluu siihen 40 prosenttiin, jolla syöpäkasvain uusii parhaimmankin hoidon jälkeen. Isäsi on hoidettu todella hyvin alkuvaiheessa, eli hän on saanut oikeaoppisesti sädehoidon ennen leikkausta ja vielä solunsalpaajat (eli kapesitabiinin) jälkeenpäin. Tässä suhteessa Suomi on aktiivisin Pohjoismaista, ja välttämättä hänelle ei olisi joka maassa edes annettu leikkauksen jälkeen solunsalpaajia, joita kutsutaan myös liitännäishoidoksi tai adjuvanttihoidoksi. Käytännössä kyseessä on varmuuden vuoksi hoitoa, jonka tarkoitus on tappaa karanneet syöpäsolut tavoitteena, että isäsi olisi saanut elää onnellisesti kunnes olisi kuollut johonkin muuhun.
Vaikka kirurgit, sädehoitolääkärit ja syöpälääkärit ovat yrittäneet kaikkensa, niin se ei tällä kerralla riittänyt. Isällesi tuli alavatsalle taudin uusiutuma, joka oireilee tyypillisesti. Se siis tukkii munuaisjohtimen, joka sitten on ”korjattu” asettamalla stentti. Lisäksi se aiheuttaa mahdollisesti pientä verenvuotoa johtaen anemiaan raudanpuutteen pohjalta. Kipuja vatsan alueelle tulee monesta syystä, ja tavallisin niistä ei ole syövän uusiutuma. Laihtuminen, ruokahaluttomuus ja jaksamisen heikkeneminen voi olla monesta syystä riippuvaa, ja yksi mahdollinen selitys on syövän uusiutuminen joko paikallisesti tai sitten etäpesäkkeenä, josta suolistosyöpä useimmiten uusiutuu maksaan tai keuhkoon sekä etäimusolmukkeisiin. Paikallinen alavatsan uusiutuma on edelleen tavallinen suurehkon peräsuolisyövän poistoleikkauksen jälkeen.
Toivottavasti tilanne alkaa selkeytyä ja isäsi hoito on edennyt. Ymmärrämme hyvin kaikki voimakkaat tunteet, jotka tähän uusiutuman toteamiseen liittyy. Emme kuitenkaan voi ottaa kantaa siihen, onko tilanteessa toimittu hitaasti tai siihen, olisiko uusiutuma pitänyt todeta aikaisemmin. Oli niin tai näin, parantavaa hoitoa ei todennäköisesti olisi ollut tarjolla, vaikka syksyn -09 ensioireen kohdalla olisi todettu syövän uusiutuminen vatsan alueelle.
Sädehoitoa ei voi antaa enää samalle alueelle eli lantion seutuun, koska sädeannos on niin korkea, että merkittävää parantavaa lisäsädehoitoa ei voi antaa. Oireita lievittävää lisäsädehoitoa voi joskus antaa, mutta se tehdään aina tarkan pohdinnan jälkeen, kun tiedetään, missä nykyinen kasvain on ja missä edellinen oli ollut. Tämä harkinta on todennäköisesti jo tehty.
Solunsalpaajahoito on usein paras vaihtoehto tämäntyyppisissä tilanteissa ja sen perusteella mitä kerrot, emme näe mitään selvää vasta-aihetta sille. Toivottavasti isäsi lopunelämän kannalta järkevimmät hoidot on aloitettu. Joskus paras vaihtoehto on oireiden lievittäminen eikä solunsalpaajat, mutta siihen syöpälääkäri yhteistyössä kirurgin kanssa on paras vastaamaan.
Kirurginen hoito tulee harvoin kyseeseen aiemmin leikatun peräsuolisyövän uusiutumisen jälkeen. Joskus röntgenkuvauksessa nähdään yksi yksittäinen kasvaimen uusiutumispesäke, mutta todellisuudessa yleensä tällainen kasvain on lähielimissä kiinni. Tällöinhän leikkaus ei ole mahdollinen. Isäänne hoitavat kirurgit ovat varmasti arvioineet tilanteen sellaiseksi, ettei leikkauksella saavuteta parantavaa hoitoa.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Kasvainmerkkiarvo
Lue lisääSaimme jokin aikaa sitten tulokset kasvainmerkkiaine-verikokeesta, ja niiden mukaan isän kasvainmerkkiainearvo on 1,3. Edellisellä kerralla se oli hieman alle yksi. Tuloksista soitti paikallisen terveyskeskuksen sijaistava lääkäri, joka ei oikein osannut sanoa, mitkä tarkkaan ottaen ovat viitearvot tällaisessa tapauksessa, mutta sanoi, ettei arvo anna aihetta toimenpiteisiin. Kysyisinkin, mitä tuo arvo kertoo? Miksi arvo on nyt suurempi kuin edellisellä kerralla? Onko syytä huolestua, että arvo on lähtenyt nousemaan?
Hyvä kasvainmerkkiaineesta kiinnostunut!
Kasvainmerkkiaineita käytetään syövän seurannassa, ja näistä tavallisin on CEA eli karsinoembryonaalinen antigeeni. CEAn taso on yksilöllinen ja yksittäisten arvojen perusteella on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta arvo 1,3 eli juuri ja juuri mitattava on normaali. Viitearvot ovat alle 5 ja tupakoijalla arvo on perustilanteessakin usein yli viiden. Jatkuvasti yli viiden arvo, joka lisäksi nousee jokaisella mittauskerralla, on osalla merkki siitä, että syöpä on uusiutunut.
Isäsi tilanteessa riittää, että arvo mitataan uudestaan puolen vuoden kuluttua. Jos arvo nousee selvästi, niin silloin aikaistetaan seuraavaa verikoekontrollia, ja jos kolmessa perättäisessä mittauksessa arvo on selvästi noususuuntainen ja viitearvojen yläpuolella, niin silloin tehdään tavallisimmin vartalon tietokonetomografia (TT), jossa kuvannetaan kaulasta reisiin. TT:ssä maksa- ja keuhkometastaasit näkyvät hyvin, mutta suolen uusiutumat eivät välttämättä erotu kuvantaen, joten lisäksi tehdään useimmiten suolen tähystys.
Eli huoleti voitte jatkaa seurannassa
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund Sulje
Pahoinvointi ja ruokahaluttomuus
Lue lisääHyvä paksusuolisyövästä huolestunut!
Pahoinvointi ja kuvotus eivät ole tyyppioireita paksusuolisyövässä. Jos miehelläsi on suolen vetovaikeutta niin tällöin ummetus tai täysi tukos ulostemassan etenemisessä aiheuttaa pahoinvointia. Ruokahaluttomuus ja laihtuminen eivät myöskään ole tavallisia paksunsuolensyövän ensioireita, mutta liittyvät nekin siihen jos suolessa on tukosoiretta.
Toivottavasti asiat ovat jo selvinneet, ja oletan, että miehesi on jo leikattu ja tiedätte jo paljon enemmän tautitilanteesta näiden jatkotutkimusten ja kirurgin vastaanoton jälkeen. Oireetkin on jo varmasti saatu hallintaan.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund Sulje
Voivatko hyvänlaatuiset solumuutokset suolistossa kehittyä syöväksi?
Lue lisääViestissäsi ei käy ilmi mikä on mikroskooppisen (PAD) tutkimuksen tulos kyseisestä kasvustosta. Todennäköisesti muutos on hyvänlaatuista ns. adenomatoottista limakalvomuutosta. Tähystyksen tehnyt lääkäri on arvioinut, että vuosittaiset skopiatarkastukset riittävät. Usein tehdäänkin tällä tavalla eli halutaan varmistua ettei limakalvolle kehity pahanlaatuista solumuutosta. Itse asiassa vuosittaiset paksusuolitähystykset ovat varmin tapa ennaltaehkäistä sinun kohdallasi paksusuolisyövän kehittyminen. Mikäli havaitaan, että kasvusto (eli siis ilmeinen adenoomamuutos) lisääntyy tai sen mikroskooppisessa näkymässä todetaan epäilyttävää, voidaan tehdä esimerkiksi tämän alueen paksusuolen osan poistoleikkaus. Luulen kuitenkin, että säännölliset tähystyskontrollit riittävät. Sulje
Peräsuolisyövän uusiutuminen
Lue lisääHuolestuimme, mutta kirurgi määräsi vain uuden CEA:n taas kuuden kuukauden päähän lokakuulle 2009, eikä lainkaan magneettitutkimuksia. CEA olikin 6,2 ja 6,5 ja sitten tulivatkin peräkkäin kokovartalon TT, kokovartalon PET-tutkimus sekä iso, raskas leikkaus marraskuussa 2009: Pikkulantiosta löydettiin imusolmukemetastaasi, joka oli täynnä adenokarsinoomaa. Onneksi ympärillä oli rasvaa. Leikkaus onnistui.
Leikkauksen jälkeen CEA oli 5,0; 4,5; 4,9 ja viimeksi 4,8, joten arvo ei ole laskenut primaarikasvaimen poiston jälkeiseen arvoon 2-3. Syöpä oli siis uusiutunut, mistä kirurgi sanoi yllättyneensä. Meitä se ei yllättänyt, koska CEA oli jo puolitoista vuotta ollut nousussa. Tämä oli silti järkytys, koska nyt syöpälääkärin mukaan ei ole enää olemassa parantavaa hoitoa. Rokotetta emme enää saa.
Tämä on mielestäni täydellinen katastrofi. Potilaan tulisi siis itse valita, jäädäkö seurantalinjalle, otetaanko kapesitabiinia kotona suun kautta vai sairaalasa fluorourasiili-oksaliplatiini-kombinaatiota. Entä bevasitsumabi tässä tapauksessa, kun ei ole tautimassaa, vaan kaikki näkyvät syöpämetastaasit saatiin pois?
Miettimisaika loppui ja päätös piti itse tehdä, joten kahdeksan viikon kuluttua leikkauksesta mies alotti raskaat i.v.-hoidot, FLOX-hoidot. Nyt on vasta tiputettu kahtena päivänä kahta lääkettä yhden kerran, mutta oksaliplatiinista tuli heti kotona haittoja. Lisäksi luimme sen olevan toksinen lääke. Mitä pitäisi tehdä? Mies haluaisi oksaliplatiinin pois, mutta miten tässä tulisi jatkaa? Tämä suoneen tiputettava kahden lääkkeen hoito olisi puoli vuotta kestävä. Olisiko parempi lopettaa koko yritys ja säästää terveet solut vaurioitumasta? Ehdottaisitteko ystävällisesti ratkaisua, jos mahdollista, kiireellisenä, koska nämä tiputukset ovat kahden viikon välein annettavia.
Tiedämme jo, etteivät sytostaatit paranna, joten onko elinajan todennäköisyys lyhentynyt taudin uusimisen vuoksi, vaikka mihinkään elimeen tauti ei ollut levinnyt, ainoastaan yhteen imusolmukkeeseen pikkulantiossa.
Peräsuolisyöpä on salakavala ja voi uusia vuosien kuluttuakin, vaikka leikkaus olisi onnistunut ja tauti vaikuttaa muuten kiltiltä mainitsemasi ennustetekijät huomioiden. Rokotehoidoista ei ole selkeätä satunnaistettua tutkimusnäyttöä, mutta edrekolomab-rokote ei ollut tehokas ja BCG (eli tuberkuloosirokotteen muunnelma) esti yhdessä vanhassa tutkimuksessa jonkin verran uusiutumista. Rokotehoitojen kestosta ei ole täten varmaa tietoa, mutta miehesi sai sitä nykytietämyksen mukaan riittävän pitkään. Interferoni, joka myös vaikuttaa puolustusjärjestelmään on myös testattu suolistosyövässä useassa tutkimuksessa, mutta siitä ei ole saatu lisätehoa solunsalpaajiin yhdistettynä.
Miehesi uusiutuma tuli tietoisuuteen vasta 5-6 vuoden kuluttua ensileikkauksesta. Nyt näkyvä uusiutuma saatiin poistettua leikkauksessa, ja sen jälkeen teille on suositeltu liitännäishoitotyyppistä solunsalpaajahoitoa. 5-fluorourasiili (5-FU) on liitännäishoidon ja levinneen syövän perusta. 5-fluorourasiilia voi annostella suonensisäisenä (tällöin yhdistettynä leukovoriiniin) tai tabletteina (kapesitabiini).
5-fluorourasiilipohjainen hoito estää 20–30% uusiutumista kuuden kuukauden kestoisena lisähoitona leikkauksen jälkeen. Jos siihen yhdistetään lisäksi oksaliplatiini, niin 40–48% uusiutumista estyy. Täten syöpälääkärinen ehdottama lisähoito voi estää osan uusiutumista, mutta se ei ole tae siitä, ettei tauti voisi uusiutua toistamiseen (mihin syöpälääkärinne on myös viitannut). Liitännäishoidon teho on syövän uusiutumisen jälkeen huonommin tutkittu kuin ensileikkauksen jälkeen, mutta estää kyllä siinäkin tapauksessa osan uusiutumista.
Parhaiten tutkittu on oksaliplatiini yhdistettynä 5-fluorourasiiliin, mikä miehellesikin on aloitettu, ja sitä on testattu maksan etäpesäkkeiden poiston jälkeen. Osa potilaista paranee uusiutumaleikkauksen jälkeen, mutta ainakin puolelle tauti uusiutuu. Bevasitsumabi on verisuonikasvutekijän estäjä ja setuksimabi ja panitumumabi epidermaalisen kasvutekijä reseptorin vasta-aineita. Näistä lääkkeistä ei ole vielä mitään selkeätä näyttöä liitännäishoitoasetelmassa, mutta niillä on paikkansa levinneen syövän hoidossa. Uutta tutkimusnäyttöä näistä lääkkeistä saadaan vielä tämän vuoden aikana.
Kasvainmerkkiaineet jäivät leikkauksen jälkeen vähän korkeammalle tasolle, mutta sen merkitystä emme tiedä. Tarvitsisimme myös tietoa siitä, millä tahdilla ne laskivat leikkauksen jälkeen, jotta voisimme ottaa kantaa siihen.
Te teette itse päätöksenne ja tiedän että tri Tallberg ei oikein usko solunsalpaajan tehoon ja voimaan estää uusiutumia, mutta yli kymmenen satunnaistettua tutkimusta 30 vuoden ajalta on saanut meidät vakuuttuneeksi siitä, että se on järkevä lisä usean potilaan kohdalla. Me suosittelisimme sitä miehellesi, jos hän olisi meidän potilaamme.
Sulje
Leikkauksen jälkeiset oireet suolistosyövässä
Lue lisääPaksusuolileikkauksiin liittyy aina suolentoiminnan vilkastuminen. Etenkin teidän tapauksessa, kun ohutsuolta on poistettu 40 cm. Ohutsuolessa tapahtuu ravintoaineiden imeytymistä elimistön käytettäväksi, ja teidän tapauksessa ravintoaineita pääsee paksusuoleen, jolloin seurauksena voi olla ripuliongelma. Ravitsemushäiriöitä ei kuitenkaan pitäisi tulla, koska jäljellä oleva paksusuoli pystyy ottamaan ravintoaineet takaisin elimistön käytettäväksi. Yleensä vilkas suolentoiminta rauhoittuu ajan kuluessa. Leikkauksen jälkeisissä ripuliongelmissa on joskus käytetty apteekista ilman reseptiä saatavia ripulilääkkeitä (esim. loperamidi). Te voisitte kokeilla niitä. Jos ne tuntuvat hyvältä, niin pyytäkää niitä reseptillä omalta lääkäriltänne pidempiaikaista käyttöä ajatellen.
Teille on siis tehty varsin paljon tutkimuksia, joiden päämääränä on ollut varmistaa, ettei kasvaintauti ole uusiutunut. Magneettikuvauksella nähdään hyvin esimerkiksi onko suoliston alueella leikkauksen jälkeisiä kiinnikkeitä, jotka voisivat osin selittää ripuloinnin ja vatsakivut. Toisaalta magneettikuvaus on tarkka tutkimus selvittämään taudin uusiutumista. Jos kuvaustulos on ollut normaali, niin se poissulkee kasvaimen uusiutumisen.
Sappitiehytkuvaus on varmaankin tarpeellinen tutkimus, jos hoitava lääkärinne on katsonut sen aiheelliseksi.
Sulje
Peräsuolisyövän ennuste
Lue lisääOlet kertonut aika niukasti miehesi syövästä, ja tämän vuoksi emme voi ottaa hänen hoitoonsa tarkasti kantaa, vaan kerromme yleisemmin peräsuolisyövän hoidosta.
Peräsuolisyöpä todetaan useimmiten tähystyksessä, jossa otetaan koepala kasvaimesta. Sen jälkeen tehdään usein kuvantamistutkimuksia, joissa katsotaan, onko etäpesäkkeitä maksassa, keuhkoissa tai muualla. Tämä tehdään vartalon alueen tietokonetomografiakuvauksella (TT). Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä keuhkokuva ja ylävatsan alueen ultraäänitutkimus riippuen kuvantamismahdollisuuksista omassa sairaalassa. Peräsuolisyöpätapauksessa yritetään usein tarkentaa kasvaimen paikallista levinneisyyttä tekemällä lantion alueen magneettikuvaus (MRI) tai peräsuolen kautta tehtävä ultraäänitutkimus. Tämän perusteella on todettu, että miehesi kasvain oli T2 eli suolen seinämään rajoittunut ja N1 eli imusolmukkeisiin levinnyt.
Usein tässä tilanteessa annetaan sädehoito ennen leikkausta tai sen jälkeen leikkaushoidon lisäksi. Suomessa käytäntönä on ollut leikkaus ja sädehoidon lisäksi annetaan vielä solunsalpaajahoitoa, mikäli tauti rajoittuu paikallisesti suoleen ja lähi-imusolmukkeisiin. Miehesi kohdalla hoito lienee tarpeen, koska häneltä on löytynyt pieniä implanttimetastaaseja myös lähivatsakalvolta (peritoneum). Et kerro levinneisyystutkimusten tuloksia etkä patologin kasvainluokitusta. Ne vaikuttavat aika paljon hoidon valintaan. Se millä solunsalpaajalla häntä hoitaisimme, jää siis arvailujen varaan. Espanjassa hoidon taso on hyvää Eurooppalaista tasoa, joten oletamme, että häntä hoidetaan kaikin mahdollisin tavoin parantavasti, jos suinkin mahdollista. Mikäli todetaan etäpesäkkeinen tauti, hänelle pyritään antamaan paras mahdollinen solunsalpaaja- ja täsmälääkehoitoyhdistelmä sen mukaan, minkä oletetaan olevan hänelle paras vaihtoehto.
Solunsalpaajahoidon vaihtoehdot ovat kasvaneet huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana, eikä enää ole olemassa ”keittokirjaa”, jossa olisi yksi ja sama resepti kaikille. Ennen oli aina fluorourasiili yhdistettynä kalsiumfolinaattiin (toiselta nimeltään leukovoriini, foolihappo), mutta nykyään hoito yksilöllistetään potilaan, kasvaimen ominaisuuksien ja paikallisten käytäntöjen mukaan. Tänä päivänä voidaan leikkauksella hoidettujen potilaiden syövän uusiutumisen todennäköisyys lähes puolittaa ja levinneessä suolistosyövässä keskimääräinen elinennuste on nelinkertaistunut 1980-lukuun verrattuna.
Sulje
Lapsen vatsaoireet ja suolistosyöpä
Lue lisääÄidilläni löydettiin suolen tähystyksessä paksusuolen yläpäässä suurehko kasvain, jossa oli pahanlaatuisia soluja. Kuinka suuri mahdollisuus äidilläni on selvitä? Vatsaoireita on ollut vuosikausia, mutta kukaan lääkäri ei ole pistänyt asiaa eteenpäin.
Entä kuinka suurella todennäköisyydellä viisivuotiaalla tyttärelläni on jokin suolen kasvain? Hänellä on ollut vauvasta asti maha kovalla ja 4-vuotiaana ulostaminen saattoi kestää tunnin. Lapsi oli hikinen ja huusi tuskasta. Kun uloste lopulta tuli, pyyhkiessä havaittiin verta. Ruokavalio on kunnossa, hän syö kasviksia, puuroa, tummaa leipää, riisiä ja pastaa sekä salaattia. Kolmen kuukauden mittainen aloe vera -kuuri helpotti asiaa. Nyt hän kuitenkin kertoi jälleen, että ulosteessa oli ollut verta, vaikka itse ulostaminen ei kestänyt pitkään. Olen yrittänyt neuvolan ja yksityisen kautta päästä lisätutkimuksiin, mutta vastaus on ollut aina, että suolistosyöpä on hyvin epätodennäköinen. Lapsi on todella hoikka, vaikka hän on syönyt hyvin. Nyt on taas kyllä menossa sellainen vaihe, ettei ruoka maistu. Asia huolettaa minua vielä enemmän äidiltäni tehdyn löydöksen vuoksi.
Äitisi tilanteeseen on vaikea ottaa kantaa, koska tiedämme hänen tilanteestaan aika vähän. Jos hänellä on yksittäinen suoleen tai lähi-imusolmukkeisiin rajoittunut kasvain, on hänen ennusteensa hyvä. Tällöin hoitona on leikkaus, jossa poistetaan kasvain ja lähi-imusolmukkeet. Jos hänellä taas todetaan etäpesäkkeitä, riippuu ennuste siitä saadaanko kasvaimet poistettua etäpesäkekirurgialla. vai onko kasvaimet niin levinneitä, ettei niitä kaikkia saada pois. Tämä on tavallisin tilanne silloin, kun syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä. Tilanne selviää jatkotutkimusten ja leikkauslöydöksen perusteella.
Tyttäresi tilanne on ihan ”tavallinen”. Useimmilla lapsilla on jossain vaiheessa ummetusta ja jo rintamaitovaiheessa lapset jakautuvat erilaisiin ulostajiin. Muistanet varmaankin, kun neuvolassa sanottiin, että on ihan normaalia, jos lapsi ulostaa kerran kymmenessä päivässä tai kymmenen kertaa päivässä. Vielä julkaisemattoman tutkimuksemme perusteella voi olla, että ulosteen happamuus eli pH ennustaa, kuuluuko henkilö ummetuksesta vai ripulista kärsiviin. Alustavasti vaikuttaa siltä, että kyseessä olisi aika pysyvä perusominaisuus.
Parhaimman kuvan lapsen ruokavaliosta saa käymällä ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Tällöin voidaan tarkasti laskea lapsen energian ja kuidun saanti ja verrata niitä suosituksiin. Ruokahalu korreloi suolen toimintaa. Jos ummetus vaivaa, eikä ruoka tahdo maistua, on ummetuksella tapana hankaloitua.
Ummetusta voidaan hallita myös kotikonsteilla. Tässä muutamia neuvoja ja asioita, joihin kannattaa kiinnittää lapsesi kohdalla huomiota: 1) Varmista, että lapsi syö viisi kertaa päivässä. 2) Varmista, että jokaisella aterialla on täysjyväviljatuotteita (esim. 2 dl puuroa tai yksi viipale leipää.) 3)Varmista, että leivän päällä on pehmeää kasvirasvaa. 4) Varmista, että jokaisella aterialla on tarjolla myös jotain tuoretta, kuten yksi hedelmä, 1,5 dl marjoja tai 100 g kasviksia. 5) Muista, että nestemäisiä maitovalmisteita tulee käyttää enintään 6 dl päivässä ja juustoa 2-3 viipaletta. Runsas maitotaloustuotteiden käyttö lisää ummetusta viemällä tilaa kuitupitoisilta ruoka-aineilta. 6) Koska tyttäresi on hoikka, lisää pehmeää kasvirasvaa 1 tl ateriaa kohden lisäenergian saamiseksi. 7) Katso myös, että herkkuja (keksit, murot, karkit jne.) annetaan vain kerran viikossa ja enintään yhden annoksen verran (lasi virvoitusjuomaa, 50 g karkkia tai 4-5 keksiä). 8) Janojuomana kannattaa käyttää ainoastaan vettä, jota on hyvä juoda muutama lasillinen päivässä. 9) Luumu- ja aprikoosisose ovat luontaisia laksatiivejä, joita voi lisätä niitä esimerkiksi puuroon tai jogurttiin. 10) Ruokavaliota voit halutessasi täydentää maitohappobakteerivalmisteella ja/tai apteekista ostettavalla kuituvalmisteella (1-2 mittalusikkaa/päivä). Jos näillä konsteilla ummetus ei helpota, voit kokeilla alla mainittuja apteekin muita valmisteita.
Kaikesta huolimatta osalla lapsista on laiska suoli, jonka seurauksena uloste on kovaa ja ulostaminen voi olla kivuliasta. Lasten ummetusvaiva on hyvänlaatuinen, eikä sitä esimerkiksi tähystämällä lähdetä tutkimaan. Joskus lapsilla käytetään ummetuslääkettä tilanteen rauhoittamiseksi ja voittekin esimerkiksi kokeilla makrogolia tai laktuloosia sisältäviä tuotteita, joita saa ilman reseptiä apteekista. Ulostetta pehmentäviä lääkkeitä ei kannata käyttää säännöllisesti tai pitkäkestoisesti ilman lääkärin ohjeistusta. Jos verentulo on säännöllistä, se johtuu hyvin usein pienestä haavaumasta peräaukon seudussa, kun taas aikuisella syynä ovat usein myös peräpukamat. Uskon, että sekä äitisi että tyttäresi tilanne saadaan lopulta hallintaan.
Sulje
Levinneen paksusuolisyövän lääkehoito
Lue lisääSyyskuun alussa otetuissa kuvissa todettiin, että metastaasit eivät ole pienentyneet, mutta niiden kasvu on lakannut. Maksa-arvot olivat laskeneet ja imusolmukkeet pienentyneet. Otetuissa näytteissä ilmeni myös, että setuksimabilla ei ole mieheni kohdalla vastetta. Lääkäri kertoi, että tällä lääkityksellä mennään niin pitkään kuin hoidon vastetta on tai potilas sietää vielä hoitoa. Onko niin, että muuta vaihtoehtoa ei enää ole, ja hoito muuttuu terminaalivaiheeseen tämän lääkityksenvaiheen loppuessa? Loppuvatko keinot tähän?
Miesystävääsi on hoidettu hyvin aktiivisesti ja nykytietämyksen mukaan parhailla mahdollisilla lääkkeillä. Hän saa kaikkia kolmea tehokkainta solunsalpaajaa suolistosyövän hoitoon. Oksaliplatiinin voi mahdollisesti ottaa uudestaan käyttöön, mutta sen syöpälääkärinne tietää parhaiten, sillä hänellä on tarkemmat tiedot kuin mitä me sinulta saimme. Tällä hetkellä lääkitys tehoaa edelleen hyvin ja toivomme tietenkin parasta, mutta mahdollista on, että lääkkeen teho vähitellen hiipuu. Kun tauti ei enää pysy kurissa, ei ole enää mitään todistetusti hyvin tehokasta hoitoa. Joskus saatetaan kokeilla jotain tiettyä hoitoa, jolla tauti voidaan saada lyhyeksi aikaa kuriin.
Setuksimabin ja panitumumabin tehottomuus voidaan etukäteen poissulkea määrittämällä KRAS-geenin mutaatiot kasvainsolukosta. Tässä analyysissä käytetään poistettua suolen kasvainta tai koepalaa jostain etäpesäkkeestä, ja tästä sitten eristetään kasvaimen perimää (DNA:ta), josta katsotaan KRAS-geenin tilanne. Jos siinä on mutaatio eli perimä on muuntunut eikä siis enää normaali, tiedämme useiden tutkimusten perusteella, että yllä mainituilla lääkkeillä ei saada aikaan vastetta. Täten hän ei myöskään saa turhaan haittoja kyseisistä hänelle tehottomista lääkkeistä, koska haitat tulevat samalla tavalla mutaatioista riippumatta. Toivokaamme parasta!
Sulje
Paksusuolisyövän periytyminen
Lue lisääPaksusuolisyövästä tunnetaan periytyvä muoto, jolloin syöpää altistava perintötekijä eli geeni siirtyy sukupolvelta toiselle. Tällainen periytyvä paksusuolisyöpä on varsin harvinainen, ja se käsittää vain noin 5 % kaikista suolisyöpätapauksista. Tyypillinen piirre periytyvälle syövälle on, että henkilöt sairastuvat normaalia nuorempana (noin 45–50-vuotiaina). Lisäksi sukujen jäsenillä tavataan myös muita syöpämuotoja, kuten mahasyöpää ja kohtusyöpää.
Kerroit, että isäsi on kuollut paksusuolisyöpään. Tärkeää olisi tässä vaiheessa tietää, minkä ikäisenä hän sairastui. Tähän syöpään sairastutaan keskimäärin 62–65-vuotiaana. Jos hän on siis sairastunut selvästi tätä nuorempana, kannattaa sukua kartoittaa. Ensimmäisessä vaiheessa selvitetään suvun muut sairastuneet. Tällä tarkoitetaan isän puolen sisarusten sekä sinun ja sisarustesi tilanteen selvittämistä. Periytyvässä paksusuolisyöpämuodossa useilla (ainakin kolmella) lähisukulaisella todetaan paksusuolisyöpä.
Sinun kannattaisi ottaa yhteyttä omaan lääkäriisi, joka voisi alustavasti kysyä sukulaistesi sairastumistilanteesta. Suomessa lääkärit ovat hyvin perillä näistä asioista, joten tarvittavat jatkotutkimukset tehdään, mikäli suvussasi epäillään periytyvää suolisyöpää.
Sulje
Mahasuolikanavan neuroendokriiniset kasvaimet
Lue lisääEn välttämättä pysty antamaan perusteellista vastausta kysymykseesi, koska muutama tarkentava lisäkysymys olisi paikallaan: Missä patti sijaitsi tarkalleen (vartalossa, raajoissa)? Onko tehty mahasuolikanavan alueelle tutkimuksia?
Pystyn tässä vastauksessani kertomaan ainoastaan mahasuolikanavan neuroendokriinisista kasvaimista. Mahalaukun, haiman ja suoliston alueella on limaa tuottavien rauhasten lisäksi soluja jotka tuottavat hormoneja elimistön käyttöön. Yleensä syövät ovat rauhassoluista peräisin, mutta tunnetaan myös neuroendokriinisiä syöpiä, jotka ovat siis lähtöisin hormoneja tuottavien solujen muuttuessa pahanlaatuisiksi. Tyypillisin neuroendokriinisen syövän alkuperä mahasuolikanavassa on umpilisäke. Se havaitaan tyypillisesti siten, että umpilisäkkeen tulehduksen hoidoksi tehdyn umpilisäkkeen poiston jälkeen tehty mikroskooppinen tutkimus varmentaa diagnoosin. Neuroendokriinisiä kasvaimia havaitaan myös mahalaukussa, haimassa ja ohutsuolessa. On huomattava, että neuroendokriinisten kasvainten pahanlaatuisuuden aste vaihtelee suuresti. Tämän vuoksi hoitona on useita leikkausvaihtoehtoja riippuen kasvaimen tyypistä, ja myöskin sijainnista.
Luulisin, että miehellenne tehdään varsin laajat selvityksen neuroendokriinisen kasvaimen alkuperän selvittämiseksi.
Sulje
Avannepotilaan pahoinvointi ja vatsavaivat
Lue lisääMieheni sairastaa paksunsuolensyöpää. Hänelle tehtiin avanne, joka myöhemmin suljettiin. Siitä alkoikin sairaalarumba. Ensinnäkin hänet kotiutettiin sairaalasta leikkauksen jälkeen, vaikka tulehdusarvot olivat 90. Hän alkoi oksennella jo sairaalassa ilmeisesti antibiooteista johtuen. Hän yritti syödä lääkettä, mutta kun se oli hankalaa, hän kävi uudelleen sairaalassa. Siellä sanottiin, että antibiootit voidaan jättää pois, koska tulehdusarvo on 50. Nyt hän meni uudelleen sairaalaan, jossa tutkimuksissa todettiin, että hänellä on paise sulkukohdan paikalla sisäpuolella noin 7 cm. Haavan kohta on päältäpäin aika terveen näköinen. Kysyisin miten tämä voidaan hoitaa, että voisi syödä normaalisti oksentelematta ja ripuloimatta. Leikkauksesta on kulunut jo viisi viikkoa ja kunto huononee kokoajan. Lisäksi olisi vielä kolme sytostaattihoitoakin jäljellä.
Paksusuoliavanteen sulkuleikkauksen jälkeen erilaiset ongelmat ovat varsin yleisiä. Oksentelu johtuu usein siitä, että suoliston alueella on lamaantumista leikkauksen seurauksena. Aina kun tehdään vatsaonteloon kohdistuva leikkaus, seurauksena voi olla suolen lama, ja siitä johtuva oksentelu. Lisäksi avanteen sulkuleikkauksessa tehdään sauma kahden suolen välille, ja sauman alueella voi olla turvotusta leikkauksen jälkeen aiheuttaen vetovaikeutta. Leikkauksen jälkeinen suolen toimimattomuus pääsääntöisesti paranee ajan kuluessa. Antibiootit aiheuttavat harvoin oksentelua. Edelleen avanteen sulkuleikkauksen jälkeen voi kehittyä ripulointia, kun suoli alkaa sitten toimia. Miehellänne todetut CRP-arvot ovat varsin tavanomaisia leikkauksen jälkeen todetuiksi. Jos tällaisen leikkauksen jälkeen tulee suurempia ongelmia, niin CRP kohoaa arvoihin 200-300.
Avanteen sulkukohdan seudussa on siis todettu märkäpesäke eli paise, joka selittää miehenne hitaan toipumisen. Kyseessähän on paikallinen tulehdustilanne, joka heikentää leikkauksen jälkeistä toipumista. Yleensä kun todetaan leikkausalueella paise, pyritään selvittämään voitaisiinko se tyhjentää röntgenlääkärin toimesta (siis ihon kautta ultraääniohjauksessa). Luulisin, että antibioottihoito on aloitettu uudelleen.
Miehenne toipuminen on selkeästi hidastunut avanteen sulkuleikkauksen jälkeen, mutta toipumisen viivästyminen on varsin yleistä. Uskoisin, että todetun paiseen hoitamisen jälkeen vointi on jo selvästi parempi ja jäljellä olevat sytostaattihoidot voidaan aloittaa.
Sulje
Kasvainten havaitseminen kolonoskopian avulla
Lue lisääKolonoskopiassa nähdään hyvin suolessa olevat kasvaimet. Lisäksi kaikista epäilyttävistä limakalvolla olevista muutoksista (esim. kasvaimet, tulehdus) voidaan ottaa koepala tarkempaa tutkimusta varten. Lisäksi pienet kasvaimet (alle 1,5 cm) voidaan poistaa tähystyksen aikana. Tähystyksessähän tutkitaan paksu- ja peräsuoli kokonaisuudessaan.
Suolessa olevat kasvaimet kehittyvät vuosien kuluessa siten, että aluksi suolen limakalvolla on pieni hyvänlaatuinen kasvain (adenooma). Joskus tällainen pieni adenooma voi kehittyä syöväksi. Tällaiseen kehityskulkuun menee noin 5-7 vuotta. On kuitenkin tärkeä muistaa, että adenoomista vain alle 5 % kehittyy syöväksi.
Kolonoskopia on siinä mielessä tärkeä tutkimus, että tällaiset hyvänlaatuiset kasvaimet voidaan siis tähystyksen yhteydessä poistaa, jolloin estetään sen muuttuminen pahanlaatuiseksi.
Sulje
Adenooman muuttuminen syöväksi
Lue lisääAdenoma tubulare recti cum dysplasia levis on suomennettuna seuraavaa: adenoma= hyvänlaatuinen suolikasvain, tubulare= tarkoittaa adenooman mikroskooppista rakennetta, ja rakenne on rauhasmainen eli hyvin lähellä normaalia suolen limakalvoa, recti= peräsuoli, dysplasia levis=adenooman mikroskooppinen rakenne on vain vähän normaalista poikkeavaa. Toisin sanoen sinulla on todettu peräsuolen hyvänlaatuinen kasvain, joka on saatu polttamalla (elektrokoagulaatio) poistettua, joten se on ollut varsin pieni. Adenooma on sinällään syövän esiaste, mutta kun siinä todetaan dysplasia levis, sen muuttuminen pahanlaatuiseksi on äärimmäisen harvinaista. Ja oleellistahan on, että se on tullut poistetuksi. En ole varma, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että adenoomaa on peräsuolen ulkopuolella. Ilmeisesti sitä on havaittu anaalikanavassa lähellä peräaukkoa. Tämä asia sinun täytyy kysyä skopian tehneeltä lääkäriltä.
Lymfosyytti koliitti on paksu- ja peräsuolen limakalvon tulehdus, jossa nähdään tulehdussolujen lisääntymistä limakalvolla (mikroskooppisesti siis). Ennen kuin sanoisin lisää tämäntyyppisestä koliitista, niin minun pitäisi tietää seuraavia asioita: Millä alueella paksu- ja peräsuolessa koliitti oli todettu? Minkälainen oli kokonaisuudessaan limakalvon tila tähystyksessä? Onko sinulla ollut ripulioireita? Lymfosyyttikoliitti on varsin harvinainen, ja se vaatii harvoin jatkuvaa lääkitystä tai tähystysseurantaa, mutta ratkaisut tehdään yksilöllisesti.
Sulje
Leikkauksen jälkeinen painonlasku
Lue lisääSuolistosyöpäleikkauksessa poistetaan usein paksunsuolen puolikas ja leikkausta kutsutaan puolen mukaan vasemman- tai oikeanpuoleiseksi hemikolektomiaksi. Paksunsuolen puolikkaan poisto vaikuttaa harvemmin ravitsemukseen. Peräsuolisyövässä potilaalta poistetaan peräsuoli, joka toimii säiliönä, eli käytännössä heillä usein suoli toimii aikaisempaa useammin. Anteriorisessa resektiossa peräaukko säilyy ja abdominoperineaalisesssa leikkauksessa potilaalle tulee pysyvä avanne.
Joskus esimerkiksi perinnöllisessä syövässä, haavaisen paksunsuolentulehduksen tai suolistotukoksen yhteydessä poistetaan paksusuoli lähes kokonaan. Tätä leikkausta kutsutaan joko subtotaaliksi tai totaaliksi kolektomiaksi. Proktokolektomiassa poistetaan koko paksu- ja peräsuoli. Näiden laajempien leikkauksien jälkeen osalle potilaista tulee ripulia ja voimakkaasti tihentynyttä ulostamistarvetta. Tämä puolestaan johtaa osalla ravitsemusongelmiin.
Useiden leikkausten jälkeen voi olla, että paksusuolta on jouduttu poistamaan niin paljon, että sen seurauksena esiintyy ravitsemusongelmia. Useimmiten ravitsemusongelmat juontavat juurensa siitä, että potilaalta on jouduttu poistamaan myös ohutsuolta. Oletankin, että lähipiiriisi kuuluvalle henkilölle on jouduttu tekemään juuri näin uusintaleikkauksen yhteydessä. Suolitukos voi olla kuin vyyhti, jossa ohutsuoli on liimautunut alkuperäisen paksusuolikasvaimen uusiutuman seudulle ja tällöin leikkauksessa joudutaan poistamaan usein paksu/peräsuolen lisäksi myös ohutsuolta.
Paksusuolileikkausten jälkeen tilanne saadaan usein hallintaan ravitsemusterapialla sekä suolen toimintaa hidastavalla lääkityksellä ja niin edelleen. Kannattaa mainita asiasta hoitavalle lääkärille, jolloin hän antaa tarvittaessa lähetteen ravitsemusterapeutille. Tällöin voidaan laskea mahdollisimman tarkasti energiansaanti nykyisestä ruokavaliosta ja arvioida kokonaisenergian tarve. Mikäli paino laskee noin puoli kiloa viikossa, on energiavaje vastaavasti noin 500 kcal vuorokaudessa. Ravitsemusterapeutti kykenee tekemään tarvittavat muutokset nykyiseen ruokavalioon, jotta energian ja ravintoaineiden saanti saadaan vastaamaan tarvetta. Ravitsemustilaan vaikuttaa myös tautitilanne. Jos elimistössä on paljon syöpäkasvainta jäljellä, saattaa olla, ettei potilas kerta kaikkiaan pysty syömään riittävästi olosuhteisiin nähden.
Sulje
Suolistosyövän esiasteen seuranta
Lue lisääAdenoma on suolen polyyppi, jossa on todettu solumuutoksia eli dysplasiaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kyseessä on syövän esiaste. Ensimmäinen aste tarkoittanee, että siinä on ollut lieviä solukuvan muutoksia eli toisin sanoen dysplasia levis. Tällaisen syövän esiasteen hoitona on yleensä adenooman poisto tähystyksen yhteydessä. Jos sinulla on ollut yksi ainoa adenooma/polyyppi, joka on saatu kokonaisuudessaan poistettua tähystyksessä, on seuraava tähystys viiden vuoden kuluttua ihan hyvä aikaväli. Jos sen sijaan epäillään, että muutosta ei ole saatu kokonaisuudessaan poistettua, uusitaan tähystys vuoden sisällä. Jos polyyppejä on useita, uusitaan tähystys 2-3 vuoden kuluttua. Sulje
Suolistosyövän periytyminen
Lue lisääPaksusuolisyövässä tunnetaan periytyvä muoto, jolloin syöpää altistava perintötekijä siirtyy sukupolvelta toiselle. Tällainen periytyvä paksusuolisyöpä on varsin harvinainen, ja se käsittääkin vain noin viisi prosenttia kaikista suolisyöpätapauksista. Tyypillinen piirre periytyvälle syövälle on, että henkilöt sairastuvat normaalia nuorempana. Periytyvässä muodossa syöpään sairastutaan 40- 55 vuoden iässä. Lisäksi useilla lähisukulaisilla tavataan suolistosyöpiä, kuten esimerkiksi mahalaukun kasvaimia ja kohdun runko-osan kasvaimia.
Kertomasi perusteella suvussasi on useita henkilöitä, joilla on ollut kasvaimia. Yleensä periytyvässä paksusuolisyöpätaipumuksessa syöpää esiintyy jokaisessa sukupolvessa. Mielestäni sukusi ei selkeästikään täytä periytyvän suolisyövän kriteereitä.
Suomessa lääkärit ovat tietoisia periytyvistä syöpämuodoista, joten sinun kannatta ottaa yhteyttä terveyskeskuslääkäriin. Kuvaamiesi oireiden taustalla voi olla niin sanottu peräaukon haavauma tai lievä tulehdus peräsuolen loppuosassa. Terveyskeskuslääkärin toimesta järjestyy tarvittavat tutkimukset ja hoidot.
Sulje
Iäkkään suolistosyöpäpotilaan hoito
Lue lisääÄidilläsi on todettu paksunsuolen kasvain, joka on lähettänyt etäpesäkkeitä maksaan. Etäpesäkkeiden koko, määrä ja maksan toiminta vaikuttavat hyvin paljon siihen, miten ja missä järjestyksessä levinnyttä suolisyöpää hoidetaan. Hoito aloitetaan usein suolikasvaimen leikkauksella, jonka tavoitteena on taata ulostereitti sekä estää kasvainta vuotamasta. Joskus on kuitenkin potilaan edun mukaista aloittaa hoito solunsalpaajilla varsinkin, jos etäpesäkkeet ovat suurempi ongelma kuin itse suolen kasvain.
Jos maksassa olevat etäpesäkkeet ovat kooltaan suuria tai niitä on useampia, on erittäin harvinaista, että niitä pystyttäisiin leikkauksen eli maksaresektion avulla poistamaan. Yleensä potilas hyötyy ainoastaan sellaisista leikkauksista, joissa maksan etäpesäkkeet pystytään poistamaan kokonaan. Joskus on kuitenkin mahdollista, että solunsalpaajat pienentävät etäpesäkkeitä siinä määrin, että hoidon myötä päästään maksaresektioon.
Äitisi hoitava lääkäri ottaa kantaa hoitomahdollisuuksiin ja suosittelee hänelle yksilöllisesti räätälöityä hoitoa, äitisi paras mielessä.
Sulje
Suolistosyövän oireet
Lue lisääVatsan TT eli tietokonekuvaus on hyvin tarkka ja tärkeä tutkimus vatsaoireiden selvittelyssä. Sinulla on siis todettu kuvauksessa paksusuolessa muutos, jonka vuoksi sinulle on varattu aika paksusuolen tähystykseen. Tähystyksellä voidaan varmistaa onko TT-kuvauksessa nähty muutos merkittävä. Erityisen tärkeää on korostaa, että tässä kuvauksessa on todettu tärkeimpien vatsaontelon elinten olevan normaaleja (maksa, munuaiset, haima, perna, sappitiet, gynekologiset elimet, verisuonet, imukudokset).
Sinulle määrätyt antibiootit ovat todennäköisesti tarkoitettu hoitamaan epäiltyä paksusuolen tulehdusta. Helicobakteeritulehduksen hoitoon kaksi antibioottia ei riitä.Ilmavaivat johtuvat paksusuolessa olevien bakteerien toiminnasta. Kaasunmuodostus on hyvin yksilöllistä, ja toisilla ihmisillä se voi olla hyvinkin runsasta ja häiritsevääkin. Ilmavaivat eivät ole yleensä oire vakavammasta paksusuolen sairaudesta.
Paksusuolitähystys on nyt siis tärkeä tutkimus. Mikäli siinä ei todeta poikkeavaa, suosittelemme vielä mahalaukun tähystyksen (gastroskopia) tekemistä, jolloin mahasuolikanavan suhteen olisi tehty riittävät tutkimukset.
Sulje
Postoperatiivinen liitännäishoito
Lue lisääSinulla on todettu paksusuolisyöpä, joka on leikattu. Suoli ja suolilieve, siitä osasta paksusuolta missä kasvain oli sekä lähi-imusolmukkeet, on poistettu leikkauksessa. Patologi on tutkinut poistetun suolikasvaimen sekä ympäröivät imusolmukkeet tarkasti. Patologi on nähnyt kohtalaisesti erilaistuneen kasvaimen= ca adenomatosum gr II joka kasvaa suolen seinämän läpi=T3 ja lisäksi hän on tutkinut kasvaimen ympäriltä 13 imusolmuketta, joissa kahdessa on todettu samaa syöpää. Nämä imusolmukkeet ovat täten poistettu ja näkyvää syöpää sinussa täten ei ole.
Todennäköisesti sinulle on tehty levinneisyystutkimuksena vartalonalueen tietokonetomografia (TT), ja oletan, ettei siinä ollut etäispesäkkeeseen viittaavaa.
Leikkauksen jälkeen sinulle on suositeltu liitännäishoitoa. Liitännäishoito annetaan varmuuden vuoksi. Joskus potilaalla on karanneita syöpäsoluja suolikasvaimen seudussa tai esimerkiksi maksassa tai keuhkossa. Näitä syöpäsoluja kutsutaan mikrometastaaseiksi, ja nämä pyritään tuhoamaan liitännäishoidolla. Paksusuolisyövässä annetaan solunsalpaajalääkitystä puolen vuoden ajan ja peräsuolisyövässä annetaan joskus lisäksi sädehoitoa. Solunsalpaajalääkitys annetaan tablettilääkkeenä, suonensisäisenä tiputuksena tai näiden yhdistelmänä.
Liitännäishoidon tarkoitus on estää syövän uusiutuma ja tappaa mahdollisesti jäljelle jääneet kasvainsolut ja täten saat toivottavasti elää loppuelämän ilman syöpää. Liitännäishoito annetaan osalle turhaan koska heillä ei ole jäljellejääneitä syöpäsoluja, ja osa saa hoidon turhaan koska heille tulee uusiutuma lääkityksestä huolimatta. Osa potilaista hyötyy kuitenkin myös tästä, koska taudin uusiutuma siirtyy. Kolmasosasta vajaaseen puoleen uusiutumista voidaan estää antamalla liitännäishoito paksusuolisyövässä. Prosenttisosuuksina tämä vaihtelee sen mukaan, onko kyseessä pieni vai suuri uusiutumisriski ja sen mukaan, annetaanko yhdistelmäsolunsalpaajia vai yhtä solunsalpaajaa. Tärkeintä sinun kohdallasi on, että liitännäishoito annetaan joka tapauksessa ja voit kysellä omasta ennusteestasi tarkemmin syöpälääkäriltä.
Pientä harmia sinulle todennäköisesti tulee seuraavan puolen vuoden aikana, mutta jos tulee selviä haittavaikutuksia, niin annoksia säädellään sinulle sopivaksi jatkossa. Useimmat potilaat sietävät paksusuolisyövän liitännäishoidon kohtuullisen hyvin.
Sulje
Suolistosyövästä paraneminen
Lue lisääSinulla on todettu mitä todennäköisimmin umpilisäkkeen/umpisuolen syöpä. Sen leviämistä tutkitaan useimmiten vartalon tietokonetutkimuksen (TT) avulla. Jos TT:ssä ei näy poikkeavuuksia, eikä kasvainmerkkiaine CEA ole koholla, tarkoittaa tämä sitä, että potilaalla ei ole etäpesäkkeitä nähtävissä. Tässä tapauksessa suolikasvain pyritään leikkaamaan pois.
Sinun tapauksessasi oli ymmärtääksemme kyseessä sattumalöydös umpisuolileikkauksen yhteydessä. Tässä tapauksessa levinneisyystutkimukset tehdään leikkauksen jälkeen. Jos kuvantamisen sekä kasvainmerkkiaine- ja perusverikokeiden jälkeen ei ole nähtävissä mitään poikkeavaa, oletamme, että potilas on parantunut syövästään.
Sinun tapauksessasi on olemassa pieni riski, että mikrometastaaseja eli karanneita syöpäsoluja on mahdollisesti jossain päin elimistöä ja nämä voivat vuosien saatossa aiheuttaa taudin uusiutuman. Mikrometastaaseja ei voida kuitenkaan todeta millään kuvantamis- tai muullakaan menetelmällä. Tätä uusiutumisriskiä arvioidaan monen tekijän avulla, joista patologin ennustetekijät ovat tärkeimmät.
Jos arvellaan, että potilaalla on yli 20 % uusiutumisriski, annetaan potilaalle usein puoli vuotta kestävä liitännäissolunsalpaajahoito uusiutumisriskin pienentämiseksi. Uusiutumat vähenevät suunnilleen kolmanneksen solunsalpaajahoidon myötä.
Sinua hoidetaan täten parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kukaan ei voi taata, että kuulut parantuneiden joukkoon ja mitään viisasten kiveä tämän määrittämiseksi ei ole.
Sulje
Seurannan omatoiminen tehostaminen
Lue lisääSinulta on leikattu hyväennusteinen paksusuolikasvain, joka ei ole lähettänyt etäispesäkkeitä lähi-imusolmukkeisiin. Tätä kutsutaan Dukesin luokka B:ksi tai Asteen II syöväksi.
Tällaisen syövän ennuste on yleensä hyvä eikä suurimmalle osalle anneta tässä yhteydessä kapesitabiini-solunsalpaajaa liitännäishoitona. Nuoren ikäsi ja varmuuden vuoksi sinulle on kuitenkin annettu liitännäishoito. Uusimman tutkimustiedon perusteella voidaan todeta, että suurempi osa potilaista hyötyy tästä enemmän kuin aikaisemmin on oletettu.
Seurannassa mistään konetutkimuksista ei ole todettu olevan hyötyä: ei magneettikuvauksesta, vartalon tietokonetomografiasta, ylävatsan ultraäänestä eikä myöskään keuhkokuvasta. Ainut, mistä on todettu olevan hyötyä seurantatutkimuksissa, on kasvainmerkkiaine CEA, joka nousee 70-80 %:lla potilaista levinneessä syövässä. Merkkiaineen nousua tapahtuu siitäkin huolimatta, ettei se osalla ole ollut koholla emäkasvaimen leikkauksen yhteydessä. Myös tähystyksistä on todettu selvä hyöty. Kliinisiä tutkimuksia ja perusverikokeita seurataan valtaosalla potilaista puolivuosittain viiteen vuoteen asti.
Euroopassa tehdään yleisesti levinneisyystutkimuksena leikkausta edeltävänä toimenpiteenä pelkkä vatsan alueen tietokonekuvaus ja keuhkokuva. Osassa Suomen sairaaloita on siirrytty siihen, että samalla tehdään myös keuhkojen alueen TT, mutta keuhkokuva on lähes yhtä hyvä.
Itse maksavana voi käydä vartalon tietokonekuvassa, mutta sen antama hyöty on sinun tilanteessasi hyvin pieni. Magneettikuvauksesta ei ole hyötyä levinneisyystutkimuksena ja sitä käytetäänkin lähinnä epäselvien maksamuutosten selvittelyssä.
Sulje
Leikkauksen jälkeiset oireet
Lue lisääLeikkauksessa poistetaan merkittävä osa peräsuolta, jonka vuoksi suolentoiminnan normalisoitumiseen menee aikaa. Kuvaamallasi tavalla toimiva suoli ei ole siis lainkaan poikkeuksellinen tällaisen leikkauksen jälkeen. Vähitellen jäljellä oleva peräsuoli alkaa toimia siten, että se alkaa varastoida ulostetta entiseen tapaan. Tämän seurauksena ulostamistapahtuma normalisoituu. Jatkuva ulostamisentarve on siis varsin yleinen ilmiö peräsuolileikkauksen jälkeen.
On kuitenkin hyvä muistaa, että suolentoiminnan rauhoittumiseen saattaa kulua useita viikkoja. Voisit kokeilla ulostuslääkkeitä tilanteen rauhoittamiseksi. Näitä lääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä.
Vaikutelmamme on kuitenkin se, että olet toipunut hyvin näinkin suuresta leikkauksesta. Leikkauksen jälkeen saattaa nimittäin esiintyä erilaisia suolisaumaan liittyviä ongelmia. Lisäksi haavan tai vatsaontelon alueella saattaa esiintyä infektioita. Kahden viikon jälkeen ei yleensä tällaisia ongelmia enää esiinny.
Sulje
Paksusuolisyövän periytyminen
Lue lisääOnko miehelläni mahdollisuus päästä säännöllisiin kontrolleihin tai erityiseen seurantaan edellä mainitut taustat huomioon ottaen?
Paksusuolisyövässä tunnetaan periytyvä muoto, jolloin syöpää altistava perintötekijä (=geeni) siirtyy sukupolvelta toiselle. Tällainen periytyvä paksusuolisyöpä on varsin harvinainen, ja se käsittää vain noin 5 % kaikista suolistosyöpätapauksista. Sukusyöpätapauksissa paksusuolisyöpää, ja muitakin syöpämuotoja tavataan monilla lähisukulaisilla (esim. sisaret, serkut). Tyypillinen piirre periytyvälle syövälle on myös se, että henkilöt sairastuvat keskimäärin nuorempina. Paksu- ja peräsuolisyövän lisäksi voidaan havaita siis myös muita syöpämuotoja kuten mahasyöpää ja kohtusyöpää.
Kerroit miehesi suvussa esiintyvistä sairastapauksista, ja antamiesi tietojen perusteella sukua kannattaa tässä tapauksessa selvittää tarkemmin. Paksusuolisyövän lisäksi periytyvissä suolisyöpäsuvuissa tavataan myös kohtusyöpää ja kahdella miehesi siskolla oli ollut tämä syöpämuoto.
Miehesi kannattaa hakeutua oman lääkärinsä vastaanotolle. Suomessa lääkärit ovat hyvin tietoisia syövän periytyvyydestä, joten esimerkiksi terveyskeskuslääkärin kautta pääsee helposti jatkoselvittelyihin.
Paksusuolisyövän periytyvyys voidaan miehesi suvun kohdalla selvittää parhaiten siten, että paksusuolisyöpään sairastuneen sisaren poistetusta kasvaimesta tehdään periytyvyyteen liittyvät tutkimukset. Tämä tietenkin edellyttää, että kasvain on leikattu. Kyseessä on nykyään lähes rutiinitutkimus useissa sairaaloissa. Mikäli tämän tutkimuksen perusteella epäillään periytyvää syöpämuotoa, voidaan tutkimuksia jatkaa laajemmilla selvittelyillä. Mikäli todetaan, että miehesi suvussa on periytyvä alttius suolistosyöville, tullaan hänelle tekemään säännöllisin välein syöpää ehkäiseviä tutkimuksia.
Sulje
Levinneen suolistosyövän hoito
Lue lisääPaksusuolisyöpä paikallisena on useimmiten leikattavissa ja noin puolet leikatuista paranee syövästään. Tavallisesti suolistosyövän etäpesäkkeet tulevat maksaan, keuhkoon, paikallisesti, etäimusolmukkeisiin tai vatsanpeitteisiin. Harvemmin etäpesäkkeitä havaitaan esimerkiksi luustossa tai aivoissa.
Läheisesi sairastaa levinnyttä syöpää, jota on sekä keuhkoissa että maksassa ja tautia on kertomasi mukaan niin paljon, että kaikkia etäpesäkkeitä ei pystytä leikkaamaan. Täten läheisesi ei myöskään hyödy leikkaushoidosta. Laajasti levinneessä suolistosyövässä suolikasvain leikataan tarpeen mukaan. Jos kasvain ei ole tukkiva eikä vuotava niin paksusuolisyöpäkasvain jätetään yhä useammin leikkaamatta, koska sen ei katsota hyödyttävän potilasta.
Solunsalpaajahoidot ovat läheisesi tärkein hoitomuoto. Ne vaikuttavat kaikkiin kasvainkohtiin eli suolikasvaimeen, keuhkoihin, maksaan, joihin lääke leviää verenkierron mukana. Kasvainsolut ovat nopeasti jakautuvia soluja ja täten ne vaurioituvat huomattavasti enemmän kuin normaalit terveet solut, jotka myös korjautuvat nopeammin ja haittavaikutukset vähenevät.
Monisolunsalpaajahoidon ensisijaisena tavoitteena on pienentää kasvainmassaa ja sitä kautta vähentää syövän aiheuttamia oireita ja toissijaisesti sillä pyritään pidentämään potilaan elämää. Kun solunsalpaajat saavat syöpätaudin kuriin, taudin eteneminen estyy joksikin aikaa. Useimmiten solunsalpaajien tehoamisaika on rajallinen ja siksi taudin jälleen edetessä muutetaan lääkitystä tai siirrytään oireenmukaiseen hoitoon. Tällöin pyritään kaikin keinoin vaikuttamaan niihin oireisiin, jotka häiritsevät potilasta ja heikentävät hänen elämänlaatuaan. Oireenmukainen hoito on syövän hoidon tärkein perusta riippumatta taudin vaiheesta.
Sulje
Periytyvän suolistosyövän tutkiminen
Lue lisääPeriytyviä syöpiä esiintyy noin viidellä prosentilla kaikista suolistosyöpätapauksista, joita todetaan noin 2500 vuosittain. Tyypillisiä piirteitä perinnölliselle syövälle ovat varhainen sairastumisikä ja useiden syöpätapausten esiintyminen lähisuvussa. Henkilöillä voi esiintyä myös muita syöpiä kuten esimerkiksi kohtusyöpiä. Suomessa lääkärit ovat varsin hyvin tietoisia perinnöllisistä syöpämuodoista, joten tutkimuksiin ohjautuminen onnistuu myös terveyskeskuksista.
Nykyään pystytään tekemään äitisi peräsuolisyöpänäytteestä perinnölliseen syöpään liittyvät tutkimukset. Vaikka suvussasi on vain yksi sairastunut, voimme yhä useammin (uuden kohtuuhintaisen tekniikan myötä ja alle 50 vuoden iässä sairastuneen potilaan ollessa kyseessä) poissulkea perinnöllisen syöpämuodon määrittämällä näytteestä alttiutta aiheuttavan HNPCCgeenin immunohistokemiallisesti.
Suosittelemme, että ottaisitte yhteyttä omaan lääkäriinne tai äitiäsi hoitaneeseen kirurgiin/syöpälääkäriin, jotta tarvittavat perinnölliseen suolisyöpään liittyvät tutkimukset voitaisiin tehdä tarpeen mukaan.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Keuhkoihin levinneen suolistosyövän hoitaminen
Lue lisääYmmärtääkseni isäsi on saanut monenlaisia hoitoja syöpäänsä. Useat potilaat saavat oksaliplatiinia, irinotekaania ja 5-fluorourasiilia (joko pistoksina tai pumpulla leukovoriinin yhdistettynä) tai vaihtoehtoisesti kapesitabiini-pillereinä, jossain vaiheessa levinnyttä suolistosyöpää sairastaessaan. Jotkut ovat myös saaneet bevasitsumabia ensivaiheen hoidossa perinteisiin solunsalpaajiin yhdistettynä. Nämä hoidot räätälöidään muiden sairauksien perusteella ja syöpätilanteen mukaan. Tiedetään, että osa potilaista ei hyödy kyseisestä hoidosta tai he eivät siedä sitä ja sen takia sitä ei anneta ollenkaan.
Jos millekään hoidolle ei ole tullut vastetta edes alkuunsa, on tilanne hyvin hankala ja todennäköisesti mistään muustakaan ei ole suurempaa hyötyä. Sen sijaan, jos alkuun on saatu tauti kuriin ja sitten keuhkojen etäpesäkkeet lähtevät taas kasvuun, on tilanne perusasetelmiltaan parempi.
Oletan, että hänelle tehdään kras-määritys (= mainitsemasi vasta-ainetesti). Kras on geeni joka tekee solunsisäiseen signaalireittiin muutoksia, jos siinä on virhe = mutaatio. Tällöin solun jakautuminen, leviäminen ja verisuonten kasvutekijäeritys, jotka vaikuttavat siihen, että syöpäsolut kasvavat, ovat aktiivisempia.
Mitä tärkeintä, tämän geenin mutaatio kertoo hyvin tarkasti, hyötyykö suolistosyöpäpotilas epidermal growth factor reseptorin estäjälääkkeistä. Kaksi tällaista lääkettä on markkinoilla Suomessa, setuksimabi ja panitumumabi. Nämä lääkkeet tehoavat parhaimmin muihin yllämainittuihin solunsalpaajiin yhdistettynä eli isäsi tautivaiheessa esimerkiksi irinotekaanipohjaiseen perinteiseen solunsalpaajaan yhdistettynä. Jos isälläsi todetaan mutaatio, hän ei hyödy tästä lääkeryhmästä, vaan hänelle voi jopa olla haittaa näistä syöpälääkkeistä.
Kun yllämainitut perinteiset solunsalpaajat on käytetty, ei hyviä, tehoavia solunsalpaaja- tai täsmälääkevaihtoehtoja ole, mikäli hänellä todetaan kras-geenin virhe. Jotain hoitokokeiluja tehdään, mutta niiden hyöty on vähäinen. Tällöin edes yksityisesti hänelle ei ole mitään hyviä hoitovaihtoehtoja tarjolla.
Oirehoidossa on sen sijaan paljon tarjottavaa ja eri hoidot otetaan käyttöön oireiden perusteella. Kipulääkitys voi olla tarpeen jossain tautivaiheessa. Kipu saadaan hyvin usein hallintaan riittävällä kipulääkityksellä ja jos se ei riitä, nukutuslääkärin apukeinoin. Sädehoitoja on käytetty mm. kipuun, verenvuotoon, hengenahdistuksen jne. Röntgenlääkäri tyhjentää tarvittaessa nestettä keuhkopussista, jos se vaikuttaa hengitykseen.
Hyvä oirehoito on jokaisen syöpäpotilaan oikeus ja sitä kannattaa joskus vaatia äänekkäästikin.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Paksusuolen syövän periytyminen
Lue lisääDivertikkelitauti on hyvin yleinen, ja se on yleensä vähäoireinen. Toisaalta tiedetään, että divertikkelitaudin seurauksena paksusuoli saattaa puhjeta aiheuttaen vakavan vatsanalueen tulehdustilan. Tällainen tilanne on todennäköisesti kohdannut isääsi. Yleensä divertikkelitaudin vuoksi ei tarvitse tehdä leikkausta, eikä siihen liity lisääntynyttä riskiä sairastua paksusuolisyöpään.
Sisarellasi on todettu paksusuolisyöpä ja mahdollisesti samanaikaisesti peräsuolisyöpä. Paksusuolisyövässä tunnetaan periytyvä muoto, jolloin syöpää altistava perintötekijä siirtyy sukupolvelta toiselle. Tällainen periytyvä paksusuolisyöpä on varsin harvinainen, ja se käsittää vain noin 5 % kaikista suolisyöpätapauksista. Tyypillinen piirre periytyvälle syövälle on, että henkilöt sairastuvat normaalia nuorempana. Periytyvässä muodossa sairastutaan syöpään 40–55 vuoden iässä. Lisäksi useilla lähisukulaisilla tavataan suolistosyöpiä.
Sisaresi on siis 62-vuotias. Koska suolistosyöpiin sairastumisen keski-ikä on noin 62–66 vuotta, voidaan todeta, ettei hän ole sairastunut poikkeavan nuorena. Lisäksi kertomasi mukaan muita syöpään sairastuneita ei ole lähisuvussa (sisarilla tai serkuilla).
Esitietojen perusteella emme epäile periytyvää paksusuolisyöpämuotoa, mutta asian varmistamiseksi ehdotamme, että sisaresi ottaa periytyvän suolisyövän puheeksi oman hoitavan lääkärin kanssa, esimerkiksi syöpälääkärin tai kirurgin kanssa, kontrollikäynnillä.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Alhainen hemoglobiini leikkauksen jälkeen
Lue lisääSuolistosyöpäleikkaus on iso toimenpide ja parillakymmenellä prosentilla on jotain harmia peräsuolileikkauksesta toipumisessa. Sinulla on tyypillisiä toipumista hidastavia ongelmia eli avanteen ongelmia, tulehdus, anemia ja laihtuminen leikkauksen myötä.
Paksusuoliavanne ei vaikuta ruoan imeytymiseen, mutta se vaikuttaa ruokasulan ulkomuotoon. Tämän vuoksi suolen toiminta voi olla pitkäänkin vaihteleva; välillä ummetusta ja välillä löysiä ulosteita. Vähitellen avanteen toiminta kuitenkin normalisoituu. Normaalista poikkeavaa ruokavaliota ei paksusuoliavannepotilaiden tarvitse noudattaa.
Tulehduksesta toipuu ja se on hoitunut antibiooteilla. Se kuitenkin verottaa voimia, mutta siitä normaalikuntoinen kyllä toipuu kahden kolmen kuukauden sisällä.
Anemia on myös hyvin yleinen vaiva. Suolistosyövän oireena on usein veriuloste ja tihkuttava vuoto, joka ei edes välttämättä erotu ulosteessa, mutta se aiheuttaa vähitellen raudanpuutetta ja sitä kautta anemian. Useimmat meistä saavat haittoja rautalääkkeestä, mutta kaikki eivät siedä sitä. Vaikuttaa siltä, että sinä kuulut siihen kategoriaan, joka saa ripulia. Jos rautalääke on välttämätön (sinulla on esimerkiksi vielä hyvin runsaat kuukautiset, minkä vuoksi menetät verenpunaa kuukausittain), on rautalääkettä annettu joskus suoneenkin. Valtaosalle kuitenkin riittää, että syö normaalisti, koska elimistö osaa käyttää raudan paremmin hyväkseen raudanpuutteessa ja tällöin ruuastakin saa useimmiten tarvittavan. Sinänsä 111 ison syöpäleikkauksen jälkeen on ihan hyvä syöpälääkärin ja kirurgin silmin. Jossain vaiheessa, kun käyt kontrolleissa, voit katsoa rautatasot, mikäli hemoglobiini ei ole noussut yli 120 puolen vuoden kuluessa.
Meneillään olevan tutkimuksemme perusteella sinun painonlaskusi on kuitenkin ihan normaalissa mittakaavassa, enkä olisi siitä niin huolissani. Useimmilla tuli harmikseen sen sijaan painonnousua liitännäishoidon aikana. Joten uskoisin, että saat painonlaskun hillittyä hoidon aikana ja todennäköisesti paino kääntyy nousuun puolen vuoden hoidon loppupuolella.
Minkään näistä vaivoista ei kokemuksemme perusteella pitäisi altistaa sinua normaalia pahemmille haittavaikutuksille kapesitabiinihoidon aikana.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Dukes 4 suolistosyövän ennuste
Lue lisääNuori sukulaisesi on sairastunut paksusuolisyöpään. Hänellä on ollut melko laaja levinneisyys leikkauksessa ja syöpää on suolen lisäksi poistettu kohdusta, munasarjoista ja vatsanpeitteistä. Kyseessä on ollut silmämääräisesti radikaali leikkaus eli leikkaava lääkäri kertoi saaneensa kaiken pois.
Ennuste vaihtelee tällaisen leikkauksen jälkeen, mutta kukaan ei voi sanoa ennustetta tarkalleen. Sanon usein potilailleni, että potilaan elimistö on yksilö, syöpä koostuu yksilöistä ja kolmantena vaste hoidolle on yksilöllinen.
Ensimmäinen tapaamani syöpäpotilas sairasti hyvin laajasti levinnyttä peräsuolisyöpää ja nuorena lääkärinä kysyin kokeneelta kirurgiylilääkäriltä potilaan ennustetta. ”Teeppä lähete syöpälääkäreille ja ehkä hän sitten kolmen kuukauden sijaan elää puoli vuotta”. Eksyin myöhemmin itsekin syöpätaudeille ja potilas haukkui minut viiden vuoden kohdalla kun olin pistänyt hänet työkyvyttömyyseläkkeelle silloin 90-luvun alussa. Hoidin kyseistä potilasta yli 12 vuotta ja sain hyvän oppitunnin siitä, ettei mitään tilastolukuja voi käyttää yksilön kohdalla.
Tilanne on harvoin toivoton ja vaikka syöpä uusisikin, voidaan nuorta hyväkuntoista ja perustervettä sukulaistasi hoitaa monella tavalla. Moniammatillinen ryhmä ja etenkin kokenut syöpälääkäri ja kirurgi voivat usein myös valikoida hoidon juuri hänelle sopivaksi.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Suolistosyöpäpotilaan kalkki- ja magnesiumlisien käyttö
Lue lisääVitamiineja ja hivenaineita saamme useimmiten riittävästi normaalista ruokavaliosta. Kalkki ja magnesium ovat kummatkin vesiliukoisia ja ylimääräinen erittyy tavallisesti ongelmitta elimistöstä. Magnesium voi auttaa levottomiin jalkoihin ja suoneenvetoon jonkun verran, mutta ei läheskään aina. Jos kokeilet jättää pois magnesiumin ja mikäli oireet tulevat tällöin voimakkaina, voit aloittaa magnesiumlisän uudestaan. Sen sijaan, jos et huomaa siitä selkeää hyötyä, voit jättää sen pysyvästi pois.
Kalsiumia tarvitaan esimerkiksi luuston hyvinvointiin ja mikäli käytät rajallisesti maitotuotteita, saatat tarvita kalsiumtabletin päivässä. Yhdessä tabletissa on tavallisesti 500 mg verran kalsiumia ja sinun ikäisesi nainen tarvitsee 800 mg verran, joten vaikuttaa järkevältä annokselta, mikäli et käytä runsaasti maitotuotteita normaalisti. Kalkkitabletti toimii hiukan paremmin, jos sen rinnalla käyttää jotain D-vitamiinivalmistetta tai syö paljon rasvaista kalaa. Jotkut valmisteet ovat kalsium-D-vitamiini yhdistelmätabletteja.
Kalsium- ja magnesiumtablettien käyttö ei täten vaikuta haitalliselta. Mutta teit ihan oikein, kun kysyit asiasta meiltä ja jatkossa mainitse näistä myös omalle lääkärillesi.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Helena Orell-Kotikangas
Sulje
Suurentunut imusolmuke suolistosyöpäpotilaalla
Lue lisääSinulla on todettu suolisyöpä, joka alkuvaiheessa oli levinnyt paikallisesti imusolmukkeisiin, jotka poistettiin leikkauksessa. Sittemmin alkuvuodesta todettiin levinneisyys maksaan ja nämä etäpesäkkeet pystyttiin leikkaamaan.
Nyt on taas herännyt epäily syövän uusiutumista imusolmukkeessa ja keuhkoissa. Jatkotutkimukset ja seuranta näyttävät, onko epäily totta. Kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että olet hyvissä käsissä. Sinulle tarjotaan parantavaa hoitoa eli uutta leikkausta, mikäli sen avulla saadaan syöpä poistettua kokonaan. Keuhkopesäkkeitä leikataan yksittäin, mutta jos levinneisyyttä on myös imusolmukkeissa, ei leikkaus hyödytä sinua. Jos kyseessä on laajempi levinneisyys, paras hoitomuoto on useimmiten solunsalpaajahoito mahdollisesti täsmälääkkeeseen yhdistettynä.
Asianmukaiset jatkotutkimukset kertovat tarkemmin jatkosuunnitelmista.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Villoosi adenocarcinoma
Lue lisääVilloosi on mikroskooppisessa tutkimuksessa käytetty kuvaus kasvaimen rakenteesta. Yleensä villoosilla tarkoitetaan hyvänlaatuisen paksusuolikasvaimen eli adenooman yhtä alaryhmää. Tällöin siis puhutaan villoosista adenoomasta. Muita adenoomia ovat tubulaarinen ja tubulovilloosinen.
Jos villoosia käytetään paksusuolisyövän eli adenokarsinooman yhteydessä, luulisin, että sillä kuvataan sitä, että kasvaimessa on myös villoosin adenooman piirteitä. Tarkemmin sanottuna syöpäkasvaimen reunassa voi olla villoosia adenoomaa.
En ole juurikaan nähnyt käytettävän villoosi-termiä paksusuolisyövän yhteydessä. Kasvaimen vaikeusasteeseen, ja siis myöhempään ennusteeseen, voidaan ottaa kantaa, kun koko kasvain on poistettu leikkauksessa. Yksi tärkeimmistä tekijöistä on se, onko kasvain läpäissyt paksusuolen seinämän vai onko se pysynyt suolen sisällä. Edelleen, jos poistetun kasvainalueen läheisyydessä todetaan syöpäsoluja sisältäviä imusolmukkeita, on se merkki jonkin verran pidemmälle edenneestä kasvaimesta. Lisäksi kasvaimen erilaistumisaste antaa viitteitä sen vaikeusasteesta (ärhäkkyydestä).
Adenokarsinooma tarkoittaa sitä, että kyseessä on tyypillinen suolen rauhasesta peräisin oleva syöpä. Tämä tyyppihän on yleisin paksusuolen kasvainmuoto. Sigmae kertoo kasvaimen sijainnin paksusuolessa eli kyseessä on paksusuolen loppuosan kasvain.
Yleisesti ottaen voidaan todeta, että paksusuolisyövästä paranemiseen on nykyisillä hoitomenetelmillä hyvät edellytykset. Leikkaushoidon lisäksi voidaan käyttää tehokkaita solunsalpaajahoitoja.
Ystävällisin terveisin,
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Sauma-alueen tulehdus
Lue lisääOlen lukenut, että c. ca. uusii ehkä useimmiten saumakohdasta ja yleisemmin suolen ulkopinnalta, jolloin se ei näy tähystyksessä. Pelkään, että jos kasvain on ulkopinnalla, se pääsee karkuun ennenkuin se näkyy syöpänä sisäpinnalla. Muuta syytä sauman sisäpinnan tulehdukseen en keksi. CEA-markkeri ei minulla toimi. Olisiko tässä tapauksessa tarpeen selvittää sauman ulkopinnan kunto, ja miten sen saisi selville ? TT:llä ?
Hyvä kysyjä,
Teille on siis tehty 4 vuotta sitten paksusuolen syövän vuoksi paksusuolen alkuosan poisto. Leikkauksen jälkeen olette saaneet vielä solunsalpaajahoidot. Sittemmin olette käyneet säännöllisissä kontrolleissa, jolloin on tehty mainitsemanne tutkimukset.
Paksusuolen tähystyksessä on nähty sauma-alueella punoitusta, ja mikroskooppiset tulokset tästä laitoittekin viestiin. Kyseessä on täysin normaali sauma-alue. Paksusuolen ja ohutsuolen välillä olevassa saumassa eli liitoksessa on hyvin usein punoittavaa limakalvoa. Tähystyksen tehnyt lääkäri on tehnyt oikein ottaessaan siitä koepaloja. Tällä tavalla on varmistettu, ettei mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole kehittymässä.
TT eli tietokonekuvaukseen ei ole mielestämme tarvetta, koska se on jo aiemmin tehty, eikä viitteitä kasvaimen uusiutumisesta ole. Mainitsitte, ettei CEA arvo toimi kohdallanne. Vaikka se on ollut ennen leikkausta normaali, niin kyllä sillä on arvoa seurannassa. Yleensä CEA arvo lähtee kohoamaan (yli 5), jos kasvain uusiutuu. Oleellista kohdallanne on myös se, että leikkauksesta on kulunut jo 4 vuotta. Yleensä uusiutumiset tapahtuvat 2 vuoden kuluessa hoidosta. Yleinen käytäntö on ollut, että hoidetun paksusuolisyövän jälkeen potilaita seurataan 5 vuotta eli Teidän kohdallanne vuoden kuluttua olisi viimeinen kontrollikäynti.
Mielestämme teidän kohdalla ei ole viitteitä taudin uusiutumisesta, joten kontrollikäynnin yhteydessä tehtyjen tutkimusten lisäksi ei ole tarpeen tehdä muita selvittelyjä.
Ystävällisin terveisin,
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Sytostaattien jälkeiset infektiot
Lue lisääHyvä isän infektiokierteestä huolestunut!
Isälläsi on suolistosyöpä, mutta kirjeestäsi ei selviä onko hänellä levinnyt tauti vai paikallisesti poistettu kasvain (siis suoleen rajoittunut syöpä).
Jos kapesitabiinia annettiin varmuuden vuoksi syövän uusiutuman estämiseksi niin tulehdusarvojen nousu ja vaihtelut sekä kuume eivät johdu syövästä. Täten arvaukseni on että hänellä on levinnyt syöpä kirjeesi perusteella.
Isälläsi on ollut pari vakavaa tulehdusta, keuhkokuume ja munuaistulehdus, jotka verottavat voimia valtavasti. Hänellä on ollut vastetta antibioottihoidolle kertomasi mukaan, mutta kohta antibiootin loputtua niin hänelle on tullut uudestaan kuumetta ja tulehdusarvon nousua. Tyypillistä syövän aiheuttamalle tulehdusarvon ja kuumeen nousussa on, että ne elää antibiootitta ja tällöin ei tavallisesti saada selkeää vastetta ja CRP ei päivittäin laske hoidolla.
Vaikuttaa siltä, että isäsi on tutkittu tarkasti ja häntä on hoidettu hyvin. Usein infektiolääkärikin auttaa syöpälääkäriä kinkkisissä tapauksissa, mihin lukisin myös isäsi tapauksen. Taustatietojen perusteella en valitettavasti voi vastata tarkemmin, enkä voi myöskään ottaa kantaa mitä on odotettavissa tästä eteenpäin.
Kirjoita mielellään takaisin kun tiedät enemmän.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Adenoomadiagnoosin varmistaminen ilman kolonoskopiaa
Lue lisääSinulla ja isän puoleisilla sukulaisillasi on polyyppitaipumusta. Tärkeintä suvussasi on estää syövän synty eli tehdä tähystyksiä säännöllisesti ja poistaa syntyneet polyypit tarkoin, koska tällöin voidaan toivottavasti estää suolistosyövän synty. Arvellaan, että kaikki suolistosyövät syntyvät hyvänlaatuisista muutoksista adenoomista, jotka vähitellen muuttuvat suuremmiksi ja pahanlaatuisimmiksi ja lopulta niistä tulee invasiivinen karsinooma= syöpä.
Paksusuolen tutkimiseksi on myös mahdollista tehdä varjoainekuvaus, jossa peräsuolen kautta laitetaan suoleen varjoainetta ja samalla kuvataan vatsan alueen seutu. Tutkimus on aivan kelvollinen, mutta polyyppien kohdalla epävarma.
Paksusuolitähystys on paras tutkimus tilanteessa, jossa potilaalla on todettu polyyppeja. Tähystyksen yhteydessä polyypit voidaan poistaa, jolloin ne eivät aiheuta myöhemmin harmia. Ymmärrän, että tähystys ei välttämättä ole kovin miellyttävä vaihtoehto.
Kannustan kuitenkin tähystykseen menemistä, koska silloin voidaan varmistua, että kaikki on kunnossa. Lisäksi suosittelemme, että selvittäisit oman lääkärisi kautta, onko isältänne ja sisareltanne poistettu runsaastikin polyyppeja. Joskus taustalla saattaa olla ns. perinnöllinen polypoositauti (FAP), jossa lähisukulaisilla todetaan paksusuolessa runsaasti (kymmeniä/satoja) polyyppeja.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Laktoosi-intoleranssin ja suolistosyövän yhteys
Lue lisääSinulla on laktoosi-intoleranssin oireita ja refluxtauti. Närästysoireet ja liikahappoisuus eivät altista suolistosyövälle. Laktoosi-intoleranssia sairastavilla (esim. c/c geenillä mitattuna) on hieman enemmän suolistosyöpää kuin muulla väestöllä, mutta se lisää riskiä hyvin vähän. Toisaalta, osittain se voi myös olla harhaa eli ne, joilla on ollut oireita, on diagnostisoitu aluksi väärin laktoosi-vaivaisiksi. Vasta sitten on löydetty oikea syy oireisiin eli suolistosyöpä.
Vatsan turpoaminen johtuu yleensä paksusuoliperäisistä syistä. Tällöin suolen sisällön kulku on ainakin osittain hidastunut. Syynä tällaiseen voi olla hidas paksusuolen toiminta (= ns. ummetus), tai suolta kaventavat prosessit kuten esim. tulehdus. Tietenkin kasvaimen mahdollisuuskin on olemassa.
Edelleen kerroit, että ulosteen mukana on tullut verta. Yleensä verentulon syyn selvittäminen on aiheellista. Mielestämme sinun kohdallasi paksusuolitähystys (kolonoskopia) on aiheellinen. Paksusuolitähystys on erittäin hyvä tutkimus selvittämään paksusuoliperäisten vaivojen syitä.
Ystävällisin terveisin
Markku Aarnio
Pia Österlund
Sulje
Mahasyövän ennuste ja hoito
Lue lisääSinun äidilläsi on todettu levinnyt mahasyöpä, joka ei siis ole leikattavissa. Emäkasvainta ei saatu leikkauksessa poistettua ja se ei myöskään ole tarpeen, mikäli se ei vaikuta ruoansulatusta estävästi. Jo ensivaiheessa kasvain oli myös lähettänyt etäpesäkkeitä ja myöhemmin se oli doketakseli-hoidon aikana aiheuttanut etäpesäkkeitä myös maksaan.
Maksan etäpesäkkeitä ei kannata poistaa, koska siitä ei ole hyötyä, kun tautia jää muualle (emäkasvain ja muut etäpesäkkeet). Maksan osapoistoleikkaukset tai maksansiirrot ovat muutenkin täysin kokeellista mahasyövän hoitoa. Äitisi on saanut doketakseli-solunsalpaajahoitoa ja nyt toisen linjan hoitona kapesitabiini-tablettisolunsalpaajalääkitystä, jotka ovat parhaat solunsalpaajavaihtoehdot nykytietämyksen mukaan. Erilaisia solunsalpaajayhdistelmiä käytetään eri puolella Suomea, mutta hoito perustuu aina 5-FU:n (tässä tapauksessa kapesitabiinin muodossa) ja usein doketakseliin tai sisplatiiniin yhdistelmiin. Tehokasta solunsalpaajalääkitystä harvoin on tarjolla kolmannessa linjassa (eli äitisi seuraavassa vaihtoehdossa) ja sitä harvoin edes kokeillaan. Sädehoidosta ei myöskään ole hyötyä siellä täällä esiintyvän syövän hoidossa, mutta sillä voidaan määrätyissä tapauksissa saavuttaa hyvä oirelievitys levinneessä syövässä. Onkologinen virushoito on täysin kokeellista hoitoa tässä vaiheessa. Hyvä oireenmukainen hoito on viisasta olla rinnalla koko ajan.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Ärtyneen suolen oireyhtymän ja suolistosyövän yhteys
Lue lisääLääkärini on ollut kovin lyhytsanainen, mutta sain käsityksen, että tapaukseni on melko harvinainen. Ärtynyt suoli on kokonaan unohdettu, eli siihen en ole saanut mitään apua. Niillä oireilla ei kuulemma ole mitään tekemistä karsinoidin tuumorin kanssa.
Omien elintapojeni vaikutus sairauden uusiutumiseen kiinnostaa. Samoin sairauden taipumus/perinnöllisyys, sillä minulla on lapsia.
Kuinka kauan tuumori oli voinut olla ennen löytymistään? Onko ärtyneen suolen oireilla kuitenkin jokin yhteys asiaan, sillä minulla on ollut oireita koko aikuisikäni?
Tapauksessani on sattumilla ollut suuri sija, sillä olin kärsinyt vaivoistani jo todella kauan, mutta onneksi menin vihdoinkin lääkäriin ja lääkärini lähetti minut tutkimukseen. Löytyi polyyppi, joka otettiin varmuuden vuoksi pois, vaikka se näytti ihan viattomalta. Vastaavia tapauksia en löytänyt netistäkään, joten olen ymmälläni.
Suolistotutkimuksissa ja -leikkauksissa löytyy ajoittain karsinoidituumoreja, jotka siis ovat lähtöisin vähän eri suolen solusta kuin tyypillinen suolen adenokarsinooma, joka on peräisin suolen limakalvon rauhassolusta. Syöpätilastojen perusteella en saanut selville tarkkaa lukumäärää, mutta niiden osuus suolistosyövistä on pieni.
Karsinoidituumori voi joskus tuottaa hormoneja, mistä on peräisin englanninkielinen nimitys neuro-endocrine tumor eli NET lyhenteenä. Jos karsinoidituumori tuottaa serotoniinia, se saattaa löytyä punoituksen, löysän ripulointitaipumuksen ja tiheäulosteisuuden perusteella. Nämä oireet voivat siis olla samantyyppisiä kuin ärtynyt suoli -oireyhtymän. Useimmiten oireita ei kuitenkaan tule näin pienen karsinoidipolyypin aiheuttamana, vaan se vaatii etäpesäkkeisen taudin (joka sinun tapauksessa on poissuljettu tietokonetutkimuksen perusteella). Peräsuolen karsinoidituumori on harvinainen ja se on tyypillisesti hyvin pieni. Yleensä karsinoidituumorit sijaitsevat umpilisäkkeessä, ohutsuolessa tai mahalaukussa. Edelleen kirjallisuuden mukaan peräsuolen karsinoidi uusiutuu harvoin eikä juuri aiheuta etäpesäkkeiden muodostumista. Säännölliset tähystyskontrollit ja tietyin väliajoin tehtävät suolitähystykset ovat kuitenkin tärkeitä.
NETit ovat harvoin perinnöllisiä ja niissä suvuissa, jossa ne ovat perinnöllisiä, on monilla lisämunuais-, kilpirauhas-, haima- ja mahalaukun kasvaimia ja useammilla on useita näistä kasvaimista itselläänkin. Täten pidän erittäin epätodennäköisenä, että sinulla olisi perinnöllinen NET-taipumus ja lapsesi syöpäriski on keskivertoriski, jos suvussa ei esiinny muunlaista perinnöllistä syöpäalttiutta.
Ärtynyt suoli oireyhtymä on enemmänkin perusominaisuus, eikä se häivy sillä, että peräsuolesta häipyy syöpäkasvain. Sitä pitää hoitaa kuten aikaisemminkin ja sinänsä karsinoidin takia sinulle tehdyt tutkimukset ovat auttaneet pois sulkemaan ärtyneen paksusuolioireyhtymän taustalta muut vakavat syyt.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Keuhkosyövän leviäminen suolistoon
Lue lisääVatsakipu ja ummetus ovat yleisiä oireita. Mikäli kuitenkin ummetus on uusi oire eli jos aiemmin suoli on toiminut normaalisti, tulisi paksusuolen tähystys tehdä. Hb 129 voi olla hyvä tai huono riippuen perustasosta, mutta jos Hb laskee, se voi olla merkki verenvuodosta, raudanpuutteesta tai lisääntyneestä punasolujen tuhoutumisesta. Tahaton laihtuminen on usein merkki siitä, että jotain hoidettavaa sairautta voi olla taustalla.
Keuhkosyöpä leviää hyvin harvoin suolistoon, joten kyseessä on todennäköisesti uusi suolistovaiva, jos sellainen osoittautuu syyksi miehesi vaivoihin.
Ehdottaisin, että otatte yhteyttä omaan lääkäriinne, jolloin voisitte keskustella laajemmin vatsaoireista. Jos suolen toiminnassa on tapahtunut muutoksia, suosittelemme erityisesti paksusuolen tähystystä.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Sulje
Suolistosyövän periytymisestä tehtävän sukuselvityksen luotettavuus
Lue lisääVoit käydä tutustumassa Suomen syöpärekisterin sivustoon (http://www.cancerregistry.fi kohdasta ”Tilastot” -> ”Syöpien ilmaantuvuus iän mukaan”) ja huomaat, että 49-vuotias ei ole enää nuori. Minulla on vuosien varrella ollut hoidossa useita alle 40-vuotiaita potilaita, joilla ei tarkemmissakaan sukututkimuksissa ole todettu mitään perinnöllisyyteen viittaavaa.
Omalta kohdaltasi sinut on tutkittu hyvin sekä perinnöllisyyttä koskien että myös kliinisesti ja tähystysten avulla. Sinun riskisi sairastua suolistosyöpään ei ole mainittavasti kohonnut, vaikka äitisi sen on sairastanutkin. Perinnöllisessä syövässä sukupuusta löytyy kyllä vinkkiä ja useimmissa suvuissa löytyy ainakin kolme ensimmäisen asteen sukulaista, joilla on kohtu- tai suolistosyöpä, mahdollisesti nuorella iällä. Näissä selvästi perinnölliseen HNPCC:hen eli perinnölliseen ei-polypoottiseen paksusuolisyöpään (HNPCC = Hereditary NonPolyposis Colorectal Cancer eli Lynch syndrome) viittaavissa tapauksissa teemme usein HNPCC-immunohistokemian, joka antaa viitettä perinnöllisyydestä.
Jatkossa ehdotan, että seuraat suolesi toimintaa. Mikäli se muuttuu selvästi tai ulosteisiin tulee verta tai vastaavaa, ehdotan, että menet silloin lääkärille. Tähystyksiä ei Euroopassa suositella seulonnaksi, vaikka se on käytäntö Amerikan maalla. Siellä tehdään tähystys viiden vuoden välein 50 vuotta täyttäneille.
Tärkeintä omalla kohdallasi on elää mahdollisimman hyvää elämää ja terveellinen ruokavalio on osa tätä (ks. ravintoterapeutin artikkeli). Säännöllinen elämänrytmi sekä riittävä lepo ja liikunta auttavat kummasti elämään helpommin sen tosiasian kanssa, että äiti on sairastanut syövän ja että se on historiaa.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund Sulje
Keuhkoihin levinneen paksusuolensyövän tyyppi
Lue lisääSuolistosyövän etäpesäkkeet ja keuhkosyöpä, joka on saanut alkunsa keuhkosta ja sittemmin lähettänyt etäispesäkkeitä keuhkoon ovat erinäköisiä tietokonekuvantamisessa. Esim. munuaissyövän ja rintasyövän etäpesäkkeet näyttävät usein myös vähän erilaiselta kuin suolistosyövän etäpesäkkeet tai itse keuhkosyöpä. Hoidon kannalta on tärkeää erottaa, mistä syöpä on lähtöisin. Siksi epäselvissä tilanteissa käymme sinun kaltaisesi potilastapaukset läpi monen erikoisalan edustajien kesken. Kun HYKS:ssä tutkimme tällaisia ongelmia, paikalla on syöpälääkäri (onkologi), keuhkolääkäri (pulmologi), keuhkoetäpesäkkeitä leikkaava thoraxkirurgi, keuhkojen kuvantamiseen erikoistunut röntgenlääkäri (radiologi) ja tarvittaessa kudospaloja mikroskopialla tutkiva lääkäri (patologi). Katsomme yhdessä tietokonekuvia ja mietimme jatkotutkimuksen tarvetta sekä annamme hoitosuosituksia. Epäselvissä tapauksissa tutkimuksia täydennetään PET-tietokonekuvauksella (positroni emissio tietokonetutkimuksella), keuhkoputkien tähystyksellä ja koepalan otolla esimerkiksi ultraääni- tai tietokoneohjattuna. Sinulla on leikattu paksusuolensyöpä kolme vuotta sitten, joka on nyt aiheuttanut etäpesäkkeitä keuhkoon kuvantamisen perusteella. Suolistosyöpä keuhkossa on tärkeä erottaa keuhkosyövästä hoidon kannalta ja se onkin tehty sinun tapauksessasi.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Veriripuli paksusuolensyövän sairastaneella potilaalla
Lue lisääTodennäköisesti miehelläsi oli pinnallinen paksunsuolensyöpä eli luokkaa Dukes A, jonka hoito on leikkaus ja siihen ei tarvita sädehoitoa eikä solunsalpaajia leikkauksen jälkeen.
Dukes A -luokan syövän ennuste on hyvä ja tauti uusiutuu paikallisesti tai etäispesäkkeinä hyvin harvoin. Dukes B -luokan syövissä, joka tarkoittaa että syöpä on levinnyt suolen seinämän läpi, havaitaan paikallisuusiutumia tai etäispesäkkeitä jonkin verran, mutta kertomasi perusteella tämä ei ollut miehelläsi.
Nyt miehellesi on tullut veriulosteita ja elämäntavatkaan eivät ole ihan kohdallaan. Todennäköisesti ulosteen veri ei johdu syövästä, vaan esimerkiksi alkoholin käytön seurauksena tulleesta limakalvovauriosta. Kyseessä voi olla mahahaava. Pohjukaissuolihaavaa esiintyy jonkun verran alkoholin liikakäytössä.
On aiheellista, että miehesi tutkitaan veriripuloinnin takia. Suosittelemme paksusuolitähystyksen tekemistä. Todennäköisemmin on kyse muusta kuin suolistosyövän uusiutumasta. Jos kyse on alkoholin aiheuttamasta ongelmasta, kannattaa siihenkin puuttua. Henkistä painetta ja stressiä pystyy harvemmin ratkaisemaan alkoholinkäytöllä, vaan kannattaa mieluummin puuttua itse henkisen pahoinvoinnin syyhyn.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
CEA-kasvainmerkkiaineen käyttö syövän toteamisessa
Lue lisääSinulla on selkeästi kohonnut CEA-kasvainmerkkiaineen arvo. CEA on hyvin epäspesifinen ja se nousee monesta muustakin syystä kuin syövä takia. Se ei myöskään ole mitenkään spesifinen suolistosyövälle, vaan CEA arvo nousee syövässä kuin syövässä etenkin limakalvolta (epiteelistä) peräisin olevissa syövissä. Suolistosyövän lisäksi mm. maha-, haima-, ruokatorvi-, rinta- ja keuhkosyövissä.
Syöpää vastaan puhuu se tosiasia, että syöpämerkkiaine on ollut koholla niin pitkään. Syövän puolesta se, että arvo on vähitellen nousussa. Mutta niin kuin kollegani tapaa sanoa ”vaikea sanoa”. Syöpämerkkiainetta on siis hyvin vaikea käyttää syövän löytämiseksi ja sen käyttö pitäisi rajoittaa syövän hoidon ja syövän leviämisen arvioimiseen. Kuten sinullakin on havaittu, syöpämerkkiaine on arvoton syövän toteamisessa.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Hoidon ja elämän jatkuminen liitännäishoitojen jälkeen
Lue lisää”Potilaalta operoitu sigman adenokarsinooma, joka oli kiinnittyneenä virtsarakkoon.” Leikkaavan lääkärin mukaan kaikki näkyvä saatiin poistettua myös virtsarakon pinnalta, itse kasvain peräsuolesta pois, avannetta ei tarvittu, suolta lyhennettiin. Lääkärinlausunto: Sigmaresektio. Rakkoon infiltroitunut kasvain irroteltiin siitä. PAD: Ca adenomatosum gradus II pT4 N1 (1/15). Hoitoni alkoi lokakuussa, suunnitelma: viisi kuukautta solunsalpaajahoitoa (FOLFOX), sen jälkeen sädehoito. Nyt olen menossa yhdeksänteen solunsalpaajahoitoon (yhteensä 10). Sädehoito-osaston lääkärin vastaanotto on tulossa. Kuntoni on edelleen hyvä, käyn jatkuvasti kuntoilemassa uimahallissa hoitojen välillä. Uin 1500 m 4-5 kertaa viikossa. Aikaa kuluu matkaan 38-39 minuuttia. Myös työssä olen käynyt säännöllisesti marraskuun alusta lähtien. Henkinen vireyskin on hyvin kohdallaan. Miten hoitoni tulee jatkumaan sädehoidon jälkeen? Onko olemassa jotain koetta tai kuvausta, jonka perusteella voi päätellä, miten hoidot ovat onnistuneet? Onko minun vain totuttava siihen, että kovinkaan pitkälle meneviä suunnitelmia ei enää voi tehdä.
Elämäntapani ovat muuten säännölliset, en polta, alkoholinkäytön lopetin yli seitsemän vuotta sitten, painoani pudotin neljä vuotta sitten 25 kiloa (105 -> 80 kg).
Sinulla on leikattu pois kaikki näkyvä syöpä ja sen jälkeen sinulle on aloitettu nykytietämyksen mukainen tehokkain solunsalpaajayhdistelmä, johon kuuluu oksaliplatiini ja 5-fluorourasiili jossain muodossa. Sen jälkeen sinulle on vielä suunnitteilla sädehoito paikallislevinneisyyden alueelle, minkä tarkoituksena on estää paikallinen uusiutuminen paksusuolen tai virtsarakon alueelle. Liitännäishoidon kesto on puoli vuotta – sinun tapauksessa 5 kuukautta eli 10 kuuria solunsalpaajaa ja sen jälkeen runsaan kuukauden sädehoito yhdistettynä todennäköisimmin kapesitabiini-tabletteihin. Tämä hoito vähentää uusiutumia melkein puolella.
Oletan, että sinulle on tehty tietokonekuvantaminen (TT) joko leikkausta ennen ja/tai leikkauksen jälkeen. TT:ssä näkyy 1 cm tai vähän sitä pienemmät syövän etäpesäkkeet/paikallisuusiutumat. Yksittäisiä syöpäsoluja ei voi mitenkään havainnollistaa kuvantaen tai muullakaan keinolla. Jos sinulla oli syöpämerkkiaine (s-CEA) selvästi koholla taudin toteamisvaiheessa ennen syövän poistavaa leikkausta, voi CEA:ta käyttää syövän seurantakäynneillä. Puolen vuoden liitännäishoidon jälkeen siirrytään seurantaan johon kuuluvat tähystykset, perusverikokeiden tarkastukset, s-CEA:n tarkastus sekä kliiniset kontrollit. Myös oireiden ilmaantuessa sinut otetaan vastaan ylimääräistä kontrollia varten. HUS:n alueella kontrollit siirretään usein aikaisessa vaiheessa takaisin kirurgeille.
Kysymykseen uskallatko elää täysillä tämän jälkeen vai pitäisikö istua ja odottaa uusiutumaa tapahtuvaksi harva se päivä ei ole oikeata vastausta. Vaikuttaa siltä, että olet hoitojen aikanakin pystynyt elämään normaalia elämää nauttien työstä, urheilusta jne. ja niin sinun kannattaa jatkaakin.
Liitännäishoidon loputtua (noin puoli vuotta – 1 vuosi sairastumisesta) potilaille voi tulla mentaalisesti raskaampi vaihe sairastamisessa. Pitäisi olla optimisti ja uskoa parantumiseen ja omaiset ja ympäristö ovat sitä mieltä, että nythän se hoito on ohi ja eletään täysillä jälleen. Samalla potilaan mieli saattaa harata vastaan ja potilas voi ajatella, että miten minä voisin olla se onnellinen, jolla tauti ei uusiudu. Tilastot ja lääkärin vakuuttelut, että olemme tehneet kaikki voitavamme, eivät tällöin usein riitä, vaan potilas näkee tulevaisuuden synkässä valossa. Mutta aika parantaa haavat ja näyttää tulevaisuuden ennusteen. Jos pärjää viisi vuotta ilman syövän uusiutumaa, sen jälkeen suolistosyöpä ei enää tavallisesti uusi, joten se kannattaa pitää tähtäimessä. Myös jokainen puolen vuoden kontrolli on virstanpylväs, jonka jälkeen uusiutumat vähenevät joka kerta. Suosittelen usein, että vapauttava lausunto kontrollissa kannattaa joka kerta juhlistaa, esim. kakkukahveilla. Sillä lailla omaa mieltä saa vähän koulittua joka kerta ja pelko vähenee.
Puhuin tänään puhelimessa miehen kanssa, joka antoi 9 vuoden vuosiraportin terveydentilastaan tutkimuksen puitteissa ja sanoi: ”Olit oikeassa. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin”. Hän sanoi myös, ettei koskaan olisi silloin kahdeksan vuotta sitten voinut uskoa kun sanoin, että hän mitä todennäköisimmin oli parantunut syövästään. Silloin hänen vaimonsa oli juuri kuollut, firma mennyt alta ja syöpähoidot annettu. Mutta hän käsitteli menetystään terapeutin kanssa sen lisäksi, että hän keskusteli hoitavan lääkärin kanssa. Hän totesikin elävänsä nyt elämänsä parasta aikaa tyttöystävänsä kanssa. Toivon, että sinäkin voisit sanoa eläväsi näin kahdeksan vuoden kuluttua.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund Sulje
Hoitoviiveen vaikutus ennusteeseen
Lue lisääAikaa vierähtää keskimäärin 11 kuukautta taudin oireiden alkamisesta potilaan hoitoon. Potilaan viive oireiden alkamisesta hoitoon hakeutumisessa on ollut keskimäärin 4,5 kuukautta. Lääkärin viive siitä, kun potilas on hakeutunut terveydenhuoltoon siihen, kun olemme tehneet diagnoosin eli löydetty syöpä ja saatu levinneisyystutkimuksen vastaukset on keskimäärin 5,5 kuukautta eli sinunkin kohdallasi ollaan tässä rutiinivauhdissa. Tämä tutkimus viiveistä tullaan uusimaan HYKS:ssä lähiaikoina. Se on tehty 80-luvun loppupuolella ensimmäisen kerran ja uusittiin edelliskerralla vuosituhannen vaihteessa, jolloin tämä 11 kuukauden viive oli edelleen yhtä pitkä.
Siitä, onko viiveellä merkitystä taudin leviämiselle, ei ole tutkimustietoa, mutta varmasti vuosien viiveellä on. Kuukausien viiveestä olen sitä mieltä, että sillä ei todennäköisesti ole merkitystä. Itse emäkasvain voi ehkä kasvaa jonkun verran ja aiheuttaa enemmän oireita. Esimerkiksi enemmän verenvuotoa kuten sinunkin tapauksessasi. Olet vasta nyt huomannut ulosteen verenvuodon, vaikka sitä on varmastikin ollut vähemmässä määrin vuosikausia ennen diagnoosia tai suolen tukkeutumisen kuukausien viiveestä, mutta sillä harvemmin on lopulliseen ennusteeseen suurta merkitystä. Siitä, tuleeko diagnoosin viivästymisestä johtuen enemmän imusolmukelevinneisyyttä tai etäpesäkkeitä, ei myöskään ole tutkimustietoa, mutta olen edelleen sitä mieltä, että siihen vaaditaan vuosien viive. Edelleen pyritään siihen, että diagnosoinnin jälkeen pääsee leikkaukseen ja syöpäklinikan hoitoihin mahdollisimman pian. Sillä, että on tehty huolellinen diagnoosi (eli patologi on tutkinut suolistokasvaimen biopsian eli tähystyksessä otetun koepalan kunnolla), on tarkastettu taudin levinneisyys tekemällä useimmiten tietokonekuvaus vartalon alueelta ja otettu verikokeita jne., taataan se, että sinulle valitaan oikea hoitomuoto, josta sinulle on eniten hyötyä.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Sädehoidosta johtuva proktiitti
Lue lisääKirjoitit, että sinulla on paksusuoliavanne peräsuolisyövän takia. Sädehoitoa annetaan normaalisti peräsuolen alueelle ja silloin avanne, suolenpää ja ympäröivä iho mukaan lukien ovat kaukana sädehoitokentästä. Eli minun on hyvin vaikea uskoa, että avanteen seutu olisi sädehoidosta vaurioitunut, mutta koska en ole sädehoidon kenttäkuvia ja avanteen kohtaa nähnyt, en voi ottaa kunnolla kantaa. Ensisijainen ajatukseni olisi, että kyseessä on avannesidosten aiheuttama kontaktiallergia tai muu avanteeseen liittyvä ongelma.
Sädeproktiitti on sädehoidon aiheuttama useimmiten ohimenevä vaiva peräsuolen seudussa, jonka tyyppioire on tihentynyt ulostamistarve, kiire vessaan, verta ulosteissa, limantulo ja ärsyyntynyt peräaukon iho, jonka oireet sinulla jäävät vähäisiksi, koska sinulla on suojaava paksusuoliavanne. Sädeproktiitti peräsuolessa on valtaosassa tapauksia kuukausien sisällä rauhoittuva vaiva. Joillekin jää jonkinmoista vaivaa vuosiksi, mutta ne ovat lieviä. Suomessa on joka vuosi jokunen potilas, jolle tulee pahoja vaivoja sädehoidon seurauksena ja pienellä osalla näistä vaiva jää krooniseksi pitkäaikaishaitaksi. Sädehoitotekniikan kehittymisen myötä pitkäaikaishaitat ovat tosin vähentyneet huimasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ota yhteyttä avannehoitajaan, koska hän voi sitten puhua hoitavan sädehoitolääkärin kanssa ja he voivat tarkastaa voiko vaivasi olla sädehoidosta aiheutunut.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Ruokavalio maksaan levinneen suolistosyövän hoidossa
Lue lisääSuolistosyöpä on joskus ilkeä, kuten sinunkin tapauksessasi. Syöpäsi oli jo toteamisvaiheessa levinnyt laajalle elimistöön ja se oli leikkaushoidon ja parantavan hoidon ulottumattomissa. Sinä olet saanut kaikki todistetusti tehoavat yhdistelmät ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että järkevää jatkosolunsalpaajahoitoa ei ole tarjolla.
Maksan vajaatoiminta on monen tekijän summa. Valitettavasti oletukseni on, ettei ravitsemuksella voida vaikuttaa maksan toimintaan paljoakaan. Jos sappitiet ovat tukossa, rasvan imeytyminen heikkenee ja tällöin rasvaripulia on vähemmän vähärasvaisempaa ruokavaliota noudatettaessa. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä maksan hyvinvoinnille tai huonovointisuudelle. Ainut ravintoaine, jolla on merkitystä maksan kannalta, on alkoholi. Oletan, että et käytä sitä ylenpalttisesti. Yksittäinen pieni annos ei sinänsä heilauta laivaa. Useimmat kipulääkkeet eivät myöskään vaikuta maksan toimintaan ja voit varmuuden vuoksi käydä listan vielä läpi oman lääkärisi kanssa maksaa ajatellen. Syy maksan vajaatoiminnalle on useimmiten maksametastaasien eteneminen ja epäilen että se on pääsyy sinunkin tapauksessa. Viimeisistä solunsalpaajista kapesitabiini voi nostaa bilirubiiniarvoja. Solunsalpaajien ja täsmälääkkeiden osuus maksan vajaatoiminnan synnylle selviää seuraavien viikkojen aikana. Jos arvot normalisoituvat, oli tällöin kyse solunsalpaajista. Jos taas eivät, silloin taustalla on itse syöpä ja sen leviäminen.
Suosittelen levinnyttä syöpää sairastavalle, että syö mitä sinun tekee mieli ja nauti niistä ruuista, jotka maistuvat. Saat syödä kaikkea, mitä tekee mieli. Kroppa on niin fiksu, että se tekee usein aversion eli äklöttävän olon niistä ruoka-aineista, joita se ei voi käyttää hyväkseen.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Imusolmukkeisiin levinneen syövän ennuste
Lue lisääJos kirurgi on saanut kasvaimen ja sen ympärillä olevat imusolmukkeet poistettua leikkauksessa, on isäsi tilanne kohtuullinen. Ennusteeseen tosin vaikuttaa, paljonko syöpää sisältäviä imusolmukkeita on todettu. Tavoite on tutkia yli kymmenen imusolmuketta ja sitten suhteutetaan löydetyt etäpesäkkeiset imusolmukkeet tutkittujen määrään. Jos yli kolmasosa sisältää suolistosyöpää, on ennuste tällöin heikompi. Samaten ennuste heikkenee jonkin verran, jos etäpesäkkeisiä imusolmukkeita on neljä tai enemmän. Mutta siitäkin huolimatta varteenotettava osa potilaista paranee tässäkin tilanteessa pelkällä leikkauksella.
Liitännäishoitoa annetaan usein, kun kyseessä on imusolmukkeisiin levinnyt suolistosyöpä. Isäsi hoidon valinta on tehtävä huolella, koska hänen perussairautensa (mm. sydämen ja munuaisten vajaatoiminta) asettavat vaatimuksia solunsalpaajan valinnan suhteen ja voi olla että hänen lääkkeestä mahdollisesti saamansa hyöty suhteutettuna haittoihin ei ole suotuisa muista sairauksista johtuen. Solunsalpaajat eivät erity ja poistu elimistöstä normaalisti, kun on munuaisten vajaatoiminta ja sydänsairauskin voi olla ongelmallinen.
Jos sen sijaan tiedetään, että isälläsi on jäänyt suurentuneita syöpää sisältäviä imusolmukkeita leikkauksessa esimerkiksi leikkausalueen yläpuolelle, tilanne on hankalampi. Tässä tilanteessa hoitona olisivat solunsalpaajat, joiden valinta pitää tehdä huolella huomioiden isäsi muut sairaudet.
Kokenut syöpälääkäri voi kertoa potilaan ennusteesta ja isäsi jatkohoitomahdollisuuksista enemmän. Joskus voi olla hyvä tehdä tietokonekuvaus (vartalon viipalekuvaus), jos halutaan määrittää taudin levinneisyys leikkauksen jälkeen. Tosin, jos isälläsi on vain imusolmuke-etäpesäkkeitä, näitä on vaikea arvioida etenkin leikkausta seuraavien kuukausien ajan, koska toimenpiteestä johtuen imusolmukkeet myös suurenevat.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Syöpäpotilaan hoito mahalaukun poiston jälkeen
Lue lisääIsällenne on siis tehty aiemmin vatsalaukun osan poisto ja jäljellä on vatsalaukun yläosa (= tynkämaha). Tutkimusten mukaan tällaiseen tynkämahaan saattaa kehittyä vuosien aikana normaalia herkemmin vatsalaukun kasvain. Näinhän on ilmeisesti tilanne isänne kohdalla.
Leikkauksessa poistetaan loputkin vatsalaukkua ja liitetään ohutsuoli ruokatorveen. Periaatteessa aiempaan verrattuna ruoansulatuskanavan toiminnassa ei ole odotettavissa suurempia muutoksia. Leikkauksen jälkeen yleensä neuvotaan syömään tiheästi pieniä ruoka-annoksia. Kaiken kaikkiaan elimistö sopeutuu uuteen tilanteeseen varsin hyvin.
Hemoglobiini arvolla 108 voidaan turvallisesti leikata. Toki on mahdollista, että leikkauksen aikana tai sen jälkeen annetaan verensiirtoja, jos hemoglobiini laskee merkittävästi. Leikkauksen jälkeinen kivunhoito on nykyään tehokasta, ja potilaat toipuvat tällaisesta leikkauksesta pääsääntöisesti hyvin. Ruokavalion suhteen annetaan varmasti hyvät ohjeet, joita noudattamalla ravintoaineista tai vitamiineista ei tule puutetta.
Ystävällisin terveisin
Markku Aarnio
Pia Österlund Sulje
Imusolmukkeisiin levinneen syövän ennuste
Lue lisääJos kirurgi on saanut kasvaimen ja sen ympärillä olevat imusolmukkeet poistettua leikkauksessa, on isäsi tilanne kohtuullinen. Ennusteeseen tosin vaikuttaa, paljonko syöpää sisältäviä imusolmukkeita on todettu. Tavoite on tutkia yli kymmenen imusolmuketta ja sitten suhteutetaan löydetyt etäpesäkkeiset imusolmukkeet tutkittujen määrään. Jos yli kolmasosa sisältää suolistosyöpää, on ennuste tällöin heikompi. Samaten ennuste heikkenee jonkin verran, jos etäpesäkkeisiä imusolmukkeita on neljä tai enemmän. Mutta siitäkin huolimatta varteenotettava osa potilaista paranee tässäkin tilanteessa pelkällä leikkauksella.
Liitännäishoitoa annetaan usein, kun kyseessä on imusolmukkeisiin levinnyt suolistosyöpä. Isäsi hoidon valinta on tehtävä huolella, koska hänen perussairautensa (mm. sydämen ja munuaisten vajaatoiminta) asettavat vaatimuksia solunsalpaajan valinnan suhteen ja voi olla että hänen lääkkeestä mahdollisesti saamansa hyöty suhteutettuna haittoihin ei ole suotuisa muista sairauksista johtuen. Solunsalpaajat eivät erity ja poistu elimistöstä normaalisti, kun on munuaisten vajaatoiminta ja sydänsairauskin voi olla ongelmallinen.
Jos sen sijaan tiedetään, että isälläsi on jäänyt suurentuneita syöpää sisältäviä imusolmukkeita leikkauksessa esimerkiksi leikkausalueen yläpuolelle, tilanne on hankalampi. Tässä tilanteessa hoitona olisivat solunsalpaajat, joiden valinta pitää tehdä huolella huomioiden isäsi muut sairaudet.
Kokenut syöpälääkäri voi kertoa potilaan ennusteesta ja isäsi jatkohoitomahdollisuuksista enemmän. Joskus voi olla hyvä tehdä tietokonekuvaus (vartalon viipalekuvaus), jos halutaan määrittää taudin levinneisyys leikkauksen jälkeen. Tosin, jos isälläsi on vain imusolmuke-etäpesäkkeitä, näitä on vaikea arvioida etenkin leikkausta seuraavien kuukausien ajan, koska toimenpiteestä johtuen imusolmukkeet myös suurenevat.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Suolistosyövän paljastavat oireet
Lue lisääSuolistosyöpä ei näy papa-kokeessa. Papa-koe otetaan emättimestä ja kohdunnapukasta, ja se näyttää vain kohdunkaulan syövät kohtuullisen luotettavasti, ei läheskään aina edes kohdun runko-osan syöpiä.
Verikokeet eivät myöskään ole luotettavia suolistosyövän poissulussa. Anemia eli hemoglobiinin lasku voi usein johtaa jäljille, mutta hyvien rautavarastojen turvin osa potilaista voi vuosikausia kompensoida kasvaimen aiheuttamaa veren tihkumista. Toisaalta anemia voi olla se oire/löydös, millä potilaan suolistosyöpä löytyy, tällöin potilas on voinut valittaa epämääräistä väsymistä ja esimerkiksi hengästymistä. Muissa veriarvoissa alkuvaiheen syöpä ei aiheuta muutoksia ja levinneessäkin muodossa vaaditaan selkeitä muutoksia esimerkiksi maksassa ennen kuin maksakokeet nousevat. Verestä mitattavaa syöpämerkkiainetta ei ole syövän seulontaan vielä keksitty uutterista yrityksistä huolimatta.
Syövän kehittyminen saattaa kestää vuosikausia, joten lääkärin lausahdus aikajaksosta on hyvin järkeenkäypä. Yksilön kohdalla kukaan ei voi sitä tosin tarkasti arvioida. Laskennallisesti syövän kehittyminen ensimmäisistä perimän muutoksista syöväksi vienee ainakin kymmenisen vuotta. Suolistosyövällä on selkeä kehityskaari, jossa adenoomat muuttuvat yhä pahalaatuisemmiksi kunnes todetaan suolen limakalvolta lähtöisin oleva syöpä.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Keuhkoihin levinneen paksusuolisyövän hoito
Lue lisääIsäni on 57-vuotias ja muuten varsin terve. Hän on kovakuntoinen maanviljelijä, joka kestää varmasti kovatkin hoidot. Isälläni on sairausvakuutus, joten hän voisi hakeutua hoitoihin yksityisellekin puolelle. Osaatko suositella jotain paikkaa/sairaalaa? Mikä on mielipiteesi hoidoista?
Isääni hoidetaan nyt OYS:ssa. Leikkaus tehtiin viime keskiviikkona. Kuinka pian solunsalpaajat voi aloittaa?
Sinun isälläsi on todettu paksusuolensyöpä, joka onneksi saatiin poistetuksi suolesta. Suolen toiminta saadaan usein taatuksi leikkauksella loppuelämäksi. Paikallisen uusiutuman riskihän on aina olemassa, jos kyseessä on ollut hyvin kookas syöpä, joka on ollut vaikea poistaa. Jos näin ei ole ollut, vaan syöpä saatiin hyvin pois tervekudosmarginaaleilla, saavat potilaat nykyisin paikallisen uusiutuman kohtalaisen harvoin.
Jos isälläsi on todettu useita etäpesäkkeitä keuhkoissa, ne eivät ole poistettavissa kirurgisesti. Tällöin paras hoitovaihtoehto on solunsalpaajahoito. Yksittäisiä keuhkometastaaseja on joskus hoidettu sädehoidolla, mutta se on useimmiten oirehoitoa, ja useamman pesäkkeen sädehoidossa keuhkot vaurioituvat säteistä siinä määrin, että potilaalle tulee hoidosta enemmän haittaa kuin hyötyä. Solunsalpaajavaihtoehtoihin en voi ottaa kantaa, koska isäsi kokonaistilanne ei ole tiedossa eikä hän ole käynyt vastaanotollani.
Joitain ohjenuoria voin antaa, mutta ne ovat vain ehdotelmia, ja OYS:n lääkärit ottavat sitten kantaa vastaanotolla hoitoihin. Solunsalpaajat aloitetaan aikaisintaan kolme viikkoa suolileikkauksen jälkeen, mutta usein on parasta odottaa vähintään kuukausi, jotta tiedetään, ettei suolileikkauksesta seuraa mitään komplikaatioita. Kaksikin kuukautta voi olla tarpeen, eikä solunsalpaajilla hoidettavissa oleva tauti siinä ajassa mihinkään karkaa.
Riippuen potilaan kunnosta suosittelen joko 5-fluorourasiilipohjaista hoitoa, joka OYS:ssa annetaan joko pumppuhoitona leukovoriinin kera tai sitten kapesitabiini-tablettihoitona. Kummatkin hoitovaihtoehdot ovat teholtaan yhtä hyviä ja kummallakin on etunsa, ja haittavaikutuskirjo on vähän erilainen riippuen hoitomuodosta. Koska isäsi on nuori ja hyväkuntoinen, miettisin hänelle kuitenkin ensisijaisesti yhdistelmähoitovaihtoehtoa. Siinä 5-fluorourasiilipohjaiseen hoitoon joko tabletteina tai kestoinfuusiohoitona yhdistetään joko irinotekaani tai oksaliplatiini. Sillä voidaan tehostaa hoitoa jonkun verran kohtuullisin haittavaikutuksin. Kolmas lääkeryhmä, mitä harkitsisin isäsi kohdalla, on bevasitsumabin liittäminen solunsalpaajahoidon rinnalle. Tämä valinta tehdään yksilöllisesti ja siihen vaikuttavat monet eri tekijät, joista vasta-aiheet hoidolle ovat tärkeimmät. Bevasitsumabi tuo mahdollisesti lisää hoidon tehoamisaikaa. Bevasitsumabiin liittyy joitain erikoishaittavaikutuksia kuten verenpaineen nousu, valkuaisvirtsaisuus ja mahdollinen pieni valtimotukosten riskin lisäys, jotka myös vaikuttavat hoitovalintaan. Setuksimabilla ja panitumumabilla ei ole ensilinjan hoidossa osoitettu lisätehoa yhdistettynä perinteisiin solunsalpaajiin.
Yksityisellä sektorilla ei tietääkseni ole Oulun seudulla toistaiseksi mitään yksikköä, joka solunsalpaajahoitoja antaisi. Syy siihen lienee se, että Suomessa hoidetaan kunnallisesti niin hyvin, ettei ole tarvetta yksityispuolen hoitoihin. Eri asia on siinä vaiheessa, kun kaikki kunnalliset hoidot on annettu, eli kaikki solunsalpaajat, joista on tehokkuusnäyttöä. Oireenmukaista hoitoa annetaan koko elämän ajan ja siitä hoidosta ei kunnallisesti tingitä missään. Tämäkin oireenmukainen hoito on hyvin edistyksellistä Oulun seudulla. Kun kaikki tehokkaat hoitovaihtoehdot on annettu, osa potilaista hakeutuu yksityissektorille, jossa annetaan kokeellista hoitoa. Kokeellinen hoito tehoaa joskus, mutta useimmiten sen hyöty jää hyvin rajalliseksi etenkin hintaan suhteutettuna. Helsingissä on yksityissairaaloita, joissa myös annetaan solunsalpaajia.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Suolistosyövän periytyminen
Lue lisääTänään äitini sai tietää, että hänellä on paksusuolessa 13 cm pitkä syöpäkasvain. En tiedä oikein muuta kuin, että hän menee keskussairaalaan maanantaina. Äitini on 68-vuotias. Kysyisin, kuinka kohonnut riski meidän kolmella lapsellamme on tähän syöpään? Tarvitseeko heidän osaltaan tehdä joitain ennakkotoimenpiteitä? Kontrolleja tai tutkimuksia? Toki minua huolettaa myös äitini tilanne. Kuinka hän selviää tästä, kun lähipiirissä on jo tällainen kokemus.
Vain neljä prosenttia Suomessa todetuista suolistosyövistä on perinnöllisiä. Se, että sinun äidilläsi ja anopillasi on sama syöpä, on pelkkää sattumaa, koska he eivät ole toisilleen sukua. Eli perinnöllisyyden sääntöjen mukaan sinun lapsillasi on vertailuväestöön nähden normaali riski sairastua paksu- tai peräsuolisyöpään. Jos muilla äitisi tai anoppisi (eroteltuna) sukulaisilla ei ole suolistosyöpää tai siihen läheisesti liittyviä kohtusyöpiä, voit olla lastesi suhteen ihan rauhallinen.
Hyvät ulostamistottumukset, kuiturikas ruokavalio ja liikuntahan vaikuttavat suolistosyöpäriskiä vähentävästi, joten niitä hyviä tottumuksia voi ehkä yrittää siirtää lapsilleen omalla esimerkillään.
Muista myös huolehtia itsestäsi tässä tilanteessa ja antaa itsellesi aikaa surra. Omat tuntemukset äidin sairastumisen ja kuoleman suhteen pitää käydä läpi uudestaan, sillä anoppisi sairastuminen liippaa niin läheltä.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Maksaan levinneen suolistosyövän ennuste ja hoito
Lue lisääSinulla ja miehelläsi on takana jo vastaanotto ja hoidotkin on todennäköisesti aloitettu. Parantavaa hoitoa laajasti maksaan levinneessä suolistosyövässä harvoin on. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei olisi hoitovaihtoehtoja. Niin kuin olette huomanneet, levinnyt suolistosyöpä vaikuttaa kohtuullisen vähän yleisvointiin ja jaksamiseen, eikä se useinkaan aiheuta oireita.
Hoidoilla pyritään vaikuttamaan ensisijaisesti elämänlaatuun eli oireita lievittävästi ja toisaalta niillä voidaan myös pitkittää odotettavissa olevaa elinaikaa moninkertaisesti useimmilla potilailla. Ei asioita koskaan voi taata, mutta uskoisinpa, että miehesi golfaa ensikin kesänä siinä missä tänäkin kesänä meni 60 kierrosta.
Solunsalpaajahoito on usein paras hoitomuoto. Tänä päivänä on useita hyviä vaihtoehtoja hoitovalintojen suhteen. 5-fluorourasiili yhdistettynä kalsiumfolinaattiin (leukovoriini) joko pistoksina, kestoinfuusiona tai tablettimuodossa (esimerkiksi kapesitabiini nimisenä) on kuitenkin edelleen hoidon kulmakivi. Muita hoitoja, joita harkinnan mukaan yhdistetään 5-fluorourasiilipohjaiseen, ovat irinotekaani, oksaliplatiini ja bevasitsumabi. Näistä on olemassa hyvin paljon erilaisia annostelukaavioita, ja useimmat niistä ovat tasaveroisia. Hoito räätälöidään tautitilanteen, muiden sairauksien (joita miehelläsi vaikuttaisi olevan vähän – joten niiden ei pitäisi olla mitenkään esteenä hoidolle) sekä odotettavissa olevan haittavaikutuskirjon perusteella.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Sytostaatit suolistosyövän hoidossa
Lue lisääReilun vuoden verran olen potenut jotain vatsatuntemuksia ja nyt yllättäen tähystyksessä löydettiin yksi kasvain, hemicolectomia l.dx. tehtiin elokuussa.
Leikkaava lääkäri sanoi puhelimitse, etten tarvitse sytostaatteja. Jäin kuitenkin epävarmaksi, pitäisikö minun vielä käydä yksityisesti onkologilla ja kuka tietää suolistosyövistä Tampereella? Milloin Dukes B:ssä ehdotetaan sytostaatteja?
Sinulta on leikattu hyväennusteinen paksunsuolensyöpä oikeanpuoleisella puolipaksusuolta poistavalla leikkauksessa (=hemicolectomia l.dx). Patologi on tutkinut leikkauksessa poistetun suolen, kasvaimen, lähi-imusolmukkeet sekä maksasta otetun koepalan tarkasti. Tampereella näytteet tutkitaan hyvin, heillä on strukturoitu vastauslomake ja imusolmukkeita tutkitaan riittävästi. Sinunkin näytteestäsi on tutkittu 20 kappaletta, mikä kertoo sen, että sinulla on imusolmukelevinneisyyttä hyvin pienellä todennäköisyydellä, kirurgi on leikannut hyvin ja patologi on tehnyt todella tarkkaa työtä.
Dukes B, stage IIA, tapauksessa ennuste on hyvä. Sinullakin on kaikki ennustetekijät, paitsi kasvaimen ahtauttama suoli, puolellasi ja tauti uusii hyvin pienellä todennäköisyydellä. Täten puolen vuoden kestoisella liitännäishoidolla (5-fluorourasiilipohjaisena tai kapesitabiinilla saavutetaan hyvin pieni hyöty. Muistaakseni sinun kohdallasi selvästi alle 3 % saavutti hyödyn liitännäishoidolla suuressa satunnaistetussa tutkimuksessa. Dukes B stage IIA tapauksissa Suomessa ei rutiinina anneta liitännäishoitoa, vaan se mietitään aina tapauskohtaisesti. Sinun kohdallasi keskustelisin kanssasi ja olisin taipuvainen ehdottamaan, ettei annettaisi liitännäishoitoa.
Ystävällisin terveisin,
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Paksusuolisyövän elinennuste
Lue lisääPaksusuolisyövän tavallisin leviämiskohde on maksa. Kun maksaetäpesäkkeet ovat laajalti levinneitä tai niitä on useita, ei potilasta voida leikata parantavasti. Paksusuolisyövän ennuste vaihtelee ja siihen vaikuttavat hyvin monet eri tekijät. Potilaan yleiskunto, syövän levinneisyys, vaste hoidolle, muut sairaudet ja lääkitykset sekä syövän perusominaisuudet vaikuttavat potilaan elinennusteeseen.
Äidilläsi ikä, kunto ja perussairaudet ovat vaakakupissa hyvän elinajan puolesta. Hänellä on vain yksi levinneisyyskohta, mikä sekin pidentää oletuselinaikaa. Hän on saanut hyvän vasteen solunsalpaajille, sillä syöpämerkkiaineet ovat laskeneet ja kuvantaminen osoittanee saman. Tämäkin vahvistaa sitä, että hän kuulunee niihin, jotka elävät pidempään. Bevasitsumabi (Avastin®) on ehkä se lääke, joka on tauotettu haavanparanemisongelman takia. Todennäköisesti sen voi aloittaa nyt uudestaan, kun haava on parantunut täysin. Se pidentää elinaikaa jonkin verran, mutta perussolunsalpaajat ovat kyllä edelleenkin hoidon kulmakivi. Lisäksi se, että hoito on tehonnut hyvin ilman bevasitsumabiakin, kertoo, että äidilläsi on ”kiltti,” pahanlaatuinen kasvain.
Aikanaan tiedätte varmasti kumpikin eron päivän koittavan. Sillä, että tietää lähtevänsä, on hyvät ja huonot puolensa. En kuitenkaan usko, että se olisi kuukausien perspektiivi vaan pikemminkin lähimpien vuosien.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Pidätyskyvyttömyys peräsuolileikkauksen jälkeen
Lue lisääPeräsuolileikkauksen jälkeen osa potilaista kärsii ulosteen pidätyskyvyttömyydestä ja osa on melkeinpä pidätyskyvyttömiä. Peräsuolisyöpähän leikataan poistamalla peräsuoli ja saumaamalla paksusuoli tai ohutsuoli peräaukon limakalvoon. Riippuen peräsuolisyövän sijainnista sauma tulee joskus hyvin alas ja tällöin on suurempi todennäköisyys joutua vaipparalliin. Myös sädehoito voi heikentää leikkauksen jälkeistä peräaukon toimintaa jonkin verran lisää.
Yhdyn kirurgin mielipiteeseen, että tilanne usein helpottaa, kun aikaa kuluu. Aikataulu vaihtelee paljon eri potilaiden välillä ja siksi kirurgikaan ei sano siitä mitään. Jälkiviisaus on sitten eri asia. Vaippoja saatte toivottavasti terveyskeskuksen ilmaisjakelusta. Jos ette saa, pyytäkää todistus lääkäriltä. On myös olemassa ulostetamponeita, jotka laitetaan ikään kuin tulpaksi peräsuoleen. Nämä ovat usein toimineet hyvin potilaan palatessa työelämään siinä vaiheessa, kun suoli ei vielä ole rauhoittunut kunnolla.
Suolen toimintaa hidastavia lääkkeitä (esim. loperamidi, kauppanimiltään Imocur® ja Imodium®) on käytetty jonkin verran vaihtelevalla menestyksellä. Nämä lääkkeet toimivat paremmin, jos paksusuoli on yhdistetty peräsuoleen, ja huonommin, jos koko paksusuoli on poistettu ja ohutsuoli yhdistetty suoraan peräaukkoon. Myös kuitu (esim. Visiblin® tai Agiocur® jne.) rauhoittaa suolen toimintaa imemällä itseensä vettä (joka ei ehdi imeytyä, koska suolen läpimenoaika on lyhentynyt) ja tuottamalla pökälettä. Paksusuoli ei ole tottunut toimimaan säiliönä, minkä vuoksi oma peräsuoli on terveenä parempi. Kuitenkin peräsuolen poisto on ainut parantava hoito peräsuolisyövän hoidossa.
Ehdottaisin, että kokeilisitte kuitua ja loperamidia. Täytyy kuitenkin muistaa, että kuidun annosta pitää nostaa hitaasti. Maitohappobakteerit voivat myös joskus tuoda helpotusta tilanteeseen yhdistettynä kaikkiin mahdollisiin muihin toimenpiteisiin. Oletamme, että tulehdukset suolistossa ja saumanseudussa on poissuljettu.
Meillä on yksittäisiä tapauksia, joissa on päädytty pysyvään avanteeseen, mutta niitä on hyvin vähän pidemmän päälle. Tilanne korjaantuu pitkänkin ajan leikkauksen ja avanteen sulun jälkeen.
Voisitte kokeilla rakenteeltaan pehmeää ruokavaliota eli ruokaa, jonka saa hienonnettua kypsänä kevyesti haarukalla painamalla. Tällaista ruokaa ovat keitetty peruna, erilaiset jauheliha- ja kalamurekeruoat, keitetty kananmuna, kypsät pehmeät kasvikset, näkkileipä ja korput (kuivat leivät, jotka helposti murenevat suussa pieniksi murusiksi). Ruokavalion on kehittänyt ruotsalainen ravitsemusterapeutti Eva Olausson alun perin diabeetikoiden gastropareesin (diabetekseen liittyvä mahalaukun hidastunut tyhjeneminen) hoitoon, mutta siitä ovat hyötyneet myös potilaat, joilla on erilaisia suolisto-ongelmia. Ruokavalion ideana on, että ruoka on valmiiksi mahdollisimman helposti sulavassa muodossa ja siten se voi vähentää myös suoliston vilkasta toimintaa. Lisätietoa löytyy ruotsisiksi http://www.evaolausson.se. Suurempi nesteen juominen voi olla hyvä keskittää pääaterioiden välillä. Voitte myös kokeilla täysin laktoositonta ruokavaliota.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Helena Orell-Kotikangas Sulje
Vaikeasti liukenevat ruoka-aineet ja leikattu paksunsuolen syöpä
Lue lisääKuoreellisista vaikeasti liukenevista hedelmistä, vihanneksista, marjoista jne. on ollut paljon keskustelua vuosien varrella. Paksusuolisyöpäleikkauksen jälkeen kaksi suolen pätkää on saumattu (anastomoosi) ja tämä sauma voi olla ahdas eli läpimitta voi olla pienempi kuin normaalisuolen. Tästä voi seurata, että joskus potilaat saavat suolitukoksen, kun mansikkaa, appelsiinin hedelmälihan kalvoja, mustikankuorta tai esim. huonosti pureskeltua porkkanaa on tarttunut anastomoosin seutuun. Kirurgit ja syöpälääkärit antavat potilaille erilaisia neuvoja siitä, mitä saa milloinkin syödä, riippuen siitä, onko heillä viime aikoina ollut ongelmia vai ei. Jos potilaalla on suolenvetovaikeutta, hidas suoli tai ahdas anastomoosi, kannattaa olla varovainen.
Kymmenen vuoden ongelmattoman ajan jälkeen olemme sitä mieltä, että voit syödä linssikeittoa, jos linssit ovat ensin kunnolla liuotettuja. Samaten olemme sitä mieltä, että saa syödä melkein mitä vaan, mikäli pureskelee kunnolla. Appelsiinin kalvot voi tosin poistaa, jos ne ovat sitkeitä.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio
Helena Orell-Kotikangas Sulje
Neudoendokriininen tuumori eli NET
Lue lisääKysymyksessäsi oli hieman niukasti taustatietoja, mutta oletan, että kyseessä on neuroendokriininen tuumori (NET) eli vanhalta nimeltään karsinoidi. NET on suhteellisen harvinainen syöpämuoto, joka alkaa suolen seinämän ”hormoneja” tuottavasta solukosta. Kyseisiä syöpiä esiintyy silloin tällöin suolessa, haimassa, vatsalaukussa, keuhkossa jne. ja niiden ennuste on usein hyvä, jos syöpä päästään leikkaamaan kokonaisuudessaan pois. Myös levinneessä muodossa tauti on usein ”kiltti”. Suolistossa esiintyy myös sellaisia muotoja, jotka ovat suolistosyövän kaltaisia/näköisiä ja niissä tavataan usein jakautuvia soluja tavallisesta NET:stä poiketen.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Periytyvän paksusuolisyövän tutkiminen
Lue lisääPaksusuolisyövässä tunnetaan periytyvä muoto, jolloin syöpää altistava perintötekijä (=geeni) siirtyy sukupolvesta toiselle. Tällainen periytyvä paksusuolisyöpä on varsin harvinainen, ja se käsittää vain noin 5 % kaikista suolisyöpätapauksista. Tyypillinen piirre periytyvälle syövälle on, että henkilöt sairastuvat normaalia nuorempina. Lisäksi sukujen jäsenillä tavataan myös muita syöpämuotoja kuten mahasyöpää ja kohtusyöpää.
Periytyvää syöpämuotoa epäiltäessä ensimmäiseksi kartoitetaan suku eli selvitetään, onko lähisuvussa syöpään sairastuneita. Tällä tavalla voidaan jo melkoisella varmuudella sanoa, onko kyseessä periytyvä muoto. Lisäselvityksinä voidaan tehdä erilaisia perintötekijä- eli geenitutkimuksia. Suomessa lääkärit ovat hyvin perillä eri syöpien periytyvyydestä, joten esimerkiksi terveyskeskuslääkärin kautta voi sukua alkaa tutkia. Tutkimuksissa selvitetään äitisi, tätisi ja isoäitisi syöpätyypit, syövän sijainti jne. Jos lääkärillä herää epäily perinnöllisestä syövästä, voi jatkoselvittelyjä myös tehdä esim. äitisi syöpänäytteestä. Hän voisi myös syöpälääkärin vastaanotolla mainita sukutaustastaan ja tutkimukset voisi aloittaa myös sitä kautta. Perinnöllisyyteen perehtynyt lääkäri antaa sitten koko suvulle neuvoja jatkotoimenpiteistä, mikäli suvussanne olisi perinnöllinen suolistosyöpäalttius.
Sinulla ulostamisvaikeudet ja ulosteen tumma väri on herättänyt huolta. Suosittelen sinulle paksusuolitähystyksen tekemistä, jolloin voidaan selvitellä, onko suolen limakalvolla oireita aiheuttavia muutoksia.
Ystävällisin terveisin
Markku Aarnio
Pia Österlund Sulje
Paksusuolileikkauksen jälkeen kipeytynyt jalka
Lue lisääNyt hän on alkanut muutaman viikon ajan valittaa toista jalkaansa. Välillä lonkka, välillä sääri ovat niin kipeitä, ettei kävelystä tahdo tulla mitään. Hän itse epäilee niitä vain rasituskivuiksi, mutta minä pelkään niiden liittyvän syöpään.
Voiko syöpä olla levinnyt luustoon? Eikö se olisi näkynyt tietokonetomografiassa? Miten luustoon levinnyt syöpä ylipäätään todetaan? Voiko sitä hoitaa?
Antamiesi tietojen perusteella äidiltäsi on poistettu pieni kasvain leikkauksella. Syöpä ei ollut levinnyt imusolmukkeisiin ja se on poistettu riittävällä turvaetäisyydellä (30 cm). Äitisi on tutkittu erittäin tarkasti, sillä häneltä on otettu mm. syöpämerkkiaineet ja tietokonetomografia. Äitisi tauti on todella hyväennusteinen. Uusimistodennäköisyys ja luustolevinneisyysriski ovat pieniä.
Luustolevinneisyys näkyy tavallisesti hyvin tietokonekuvassa. Syöpämerkkiaine CEA myös nousee valtaosalla (noin 80 prosentilla) levinnyttä suolistosyöpää sairastavista. Täten en usko, että äitisi lonkka-/säärivaivat johtuvat suolistosyövän levinneisyydestä.
75-vuotias alkaa olla siinä iässä, että kulumia löytyy jo jonkin verran ja kulumavaivat voivat äityä leikkauksen aiheuttaman levon takia. Omalta lääkäriltä voi kysyä lisäneuvoa. Kulumat myös näkyvät kohtuullisesti tietokonekuvauksessa.
Toinen mahdollisuus on, että hänellä on laskimoveritulppa. Jos toinen jalka turpoaa ja on pohkeesta kipeä, kannattaa mennä omalääkärille tulpan poissulkemiseksi. Leikkauksen jälkeen syöpäpotilas on suuremmassa vaarassa saada tulppia. Myös leikkauksen yhteydessä vähäisempi liikunta voi altistaa.
Ystävällisin terveisin
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Suolistosyövän hoidon kehittyminen
Lue lisääSuolistosyövän hoito on kehittynyt suuresti kymmenen viime vuoden aikana. Äskettäin on perinteisten solunsalpaajien rinnalle otettu käyttöön täsmälääkkeitä, joiden toiminta on räätälöity estämään jotakin tiettyä molekyylitason tapahtumaa, josta syöpäsolut ovat riippuvaisia. Täsmälääkkeistä käytettävissä on vasta-ainehoitoja.
Pia Österlund Sulje
Suolistosyöpä ja ikä
Lue lisääSuolistosyöpään voi sairastua kuka tahansa iästä riippumatta, mutta sitä esiintyy eniten yli 60-vuotiailla.
Pia Österlund Sulje
Suolistosyövän esiintyvyys ikäryhmittäin
Lue lisääSuolistosyöpä on hyvin harvinainen alle 40-vuotiailla. Suomen syöpäjärjestöt ylläpitää tilastoa suolistosyöpään sairastuneista ja esitän tässä uusimmat vuoden 2001 - 05 sairastuneiden ikäjakaumatilastot.
Keskimäärin Suomessa on löytynyt 2375 uutta suolistosyöpätapausta vuosittain
Alle 20 v 10 tapausta
20-40 v 48 tapausta
40-60 v 457 tapausta
60-80 v 1317 tapausta
yli 80 v 543 tapausta
Suolistosyövän riski siis alkaa vähitellen kohota 50 ikävuoden jälkeen, ja esiintymishuippu on 60 - 69-vuotiaiden ikäryhmässä. Tämä ikäryhmä tullaan vähitellen, vuoteen 2015 mennessä, seulomaan ulosteen veritestillä koko Suomessa ja seulonnalla toivomme löytävämme syövät aikaisemmassa vaiheessa ja jopa syövän esiasteena. Täten voimme vastaisuudessa ehkä ehkäistä 15 - 20 % suolistosyöpäkuolemista.
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Imusolmukkeisiin levinneen paksusuolisyövän hoito
Lue lisääPaksusuolen syövän ennuste riippuu potilaan yleiskunnosta, muista sairauksista sekä siitä, onko tauti leikattavissa pois kokonaisuudessaan. Jos syövän saa leikatuksi pois radikaalisti eli niin, ettei näkyvää syöpää jää, on taudin ennuste kohtuullinen. Levinneisyys imusolmukkeisiin heikentää potilaan ennustetta jonkun verran, mutta imusolmukelevinneisyydestä huolimatta monet potilaat paranevat täysin. Jos munuaisen poiston syynä on paksusuolisyövän suora kiinnikasvu, on tauti vielä parannettavissa, mikäli kaikki kasvainkudos on poistettavissa leikkauksella.
Imusolmukelevinneessä tai vieruskudoksiin levinneessä taudissa käytetään usein solunsalpaajia syövän poistavan leikkauksen jälkeen. Ajatuksena on tappaa mahdollisesti karanneet syöpäsolut, jotka muussa tapauksessa voisivat aiheuttaa taudin uusiutumisen. Tällöin käytetään puolen vuoden kestoista solunsalpaajalääkitystä, joka annostellaan tabletteina, suonensisäisenä tippana tai näiden yhdistelmänä riippuen taudin uusiutumisen todennäköisyydestä. Leikkauksenjälkeistä hoitoa ei tosin voi antaa hyvin huonokuntoiselle, koska tällöin potilaan hyöty-haittasuhde ei ole kohdallaan. Tärkeää on tässä yhteydessä selvittää, mistä syystä veljesi on huonokuntoinen ja miten hän leikkauksesta toipuu sekä saadaanko leikkauksessa kaikki syöpä poistetuksi.
Mikäli veljesi tauti ei ole poistettavissa leikkauksella, vaikuttaa taudin ennusteeseen hänen yleistilansa, muut sairaudet, syövän levinneisyys sekä annetut hoidot.
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Periytyvän syövän tutkiminen
Lue lisääItse olen, kuten 90 vuotta täyttävä isänikin, sisukas sissi eli en valita "turhista", mutta onko se kuitenkaan aina järkevää? Esim. tämän vuoden helmikuussa työpaikan vaihdon yhteydessä tehdyssä työhöntulotarkastuksessa sattumalöydöksenä (Hb 85) löytyi keliakia. Ei todellakaan huimannut eikä väsyttänyt. Laittaa ajattelemaan, kuinka tarkkaan olisi itseään kuitenkin kuunneltava.
Onko näin raskaan geneettisen taustan omaavan henkilön mahdollista päästä ennaltaehkäisevään tutkimukseen "koekaniiniksi" ainakin suolistosyövän poissulkemiseksi?
Sinun kohdallasi huomio kiinnittyy selkeästi alhaiseen hemoglobiiniarvoon (85). Tällaisen anemisoitumisen syy tulisi selvittää. Ilmeisesti sinulle on tehty mahalaukun tähystys, jonka yhteydessä otetuissa koepaloissa keliakia on todettu. Keliakia ei kuitenkaan selitä Hb:n laskua. Suosittelen sinulle paksusuolitähystyksen tekemistä, koska varsin usein anemisoitumisen syy löytyy suolen limakalvolta. Toisaalta mikäli suolitähystyksessä ei ole poikkeavaa, tulisi anemian syytä etsiä muilla tutkimuksilla kuten esimerkiksi laboratoriokokein.
Sinun lähisuvussasi on normaalia enemmän syöpään sairastuneita, joten tarkempi sukuselvitys olisi mielestäni aiheellista. Sukuun liittyviä tutkimuksia tehdään kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa ja useissa keskussairaaloissa. Sinun kannattaisi mennä lääkärin vastaanotolle, jolloin ensinnäkin selvitellään anemia-asia ja perehdytään sukutaustaasi.
Periytyvän syövän tutkimuksissa alkuvaiheessa kartoitetaan lähisuku, ja mikäli maha-suolikanavan syöpiä todetaan paljon, voidaan kasvainnäytteistä (lähisukulaisen, jonka kasvain on leikkaamalla hoidettu) useimmiten määrittää periytyvän syövän mahdollisuus. Suomessa lääkärit ovat varsin hyvin tietoisia periytyvistä syövistä, joten uskon että pääset tarvittaviin jatkoselvittelyihin.
Markku Aarnio
Pia Österlund Sulje
Suolistosyövän periytyminen ja sen tutkiminen
Lue lisääMinua kiinnostaisi myös tietää, onko suolistosyöpä periytyvää, ja onko suolistosyövällä yhteyksiä imusolmukesyöpään tai leukemiaan? Ja jos suolistosyöpä on periytyvää, miten asiaa voisi tutkia?
Paksusuolisyövässä tunnetaan periytyvä muoto, jolloin syöpää altistava perintötekijä (=geeni) siirtyy sukupolvesta toiselle. Tällainen periytyvä paksusuolisyöpä on varsin harvinainen, ja se käsittää vain noin 5 % kaikista suolisyöpätapauksista. Tyypillinen piirre periytyvälle syövälle on, että henkilöt sairastuvat normaalia nuorempana. Lisäksi sukujen jäsenillä tavataan myös muita syöpämuotoja, kuten mahasyöpää ja kohtusyöpää. Imusolmukesyöpä ja leukemia eivät liity periytyviin syöpämuotoihin.
Periytyvää syöpämuotoa epäiltäessä ensimmäiseksi kartoitetaan suku eli selvitetään, onko lähisuvussa syöpään sairastuneita. Tällä tavalla voidaan jo melkoisella varmuudella sanoa, onko kyseessä periytyvä muoto. Lisäselvityksinä voidaan tehdä erilaisia perintötekijä- eli geenitutkimuksia. Nämä tutkimukset tehdään joko laboratoriokokein tai kasvaimesta määrittelemällä. Suomessa lääkärit ovat hyvin tietoisia syövän periytyvyydestä, joten esimerkiksi terveyskeskuslääkärin kautta pääsee jatkoselvittelyihin. Toisaalta tällaisiin tutkimuksiin ryhdytään vasta, kun on vahva epäily suvussa esiintyvästä syövästä eli suvussa tulee olla useita syöpään sairastuneita.
Sinulla on oireena selkeä suolentoimintahäiriö, joka ilmenee siis siten, että välillä suoli toimii vilkkaasti ja välillä laiskasti. Suosittelen sinulle paksusuolitähystyksen tekemistä, jolloin voidaan selvitellä, onko suolen limakalvolla oireita aiheuttavia muutoksia. Lähtökohtaisesti en sinun kohdallasi epäilisi syöpää enkä myöskään sen periytyvää muotoa, vaan pikemminkin taustalla voi olla pitkäaikainen tulehdus suolen limakalvolla. Tällainen tulehdus hoidetaan lääkityksellä. Närästys- ja pahoinvointioireen taustalla saattaa olla ruokatorven tulehdus tai mahakatarri. Nämäkin ovat hyvänlaatuisia tiloja, jotka hoituvat lääkehoidolla. Näiden toteamiseksi mahalaukun tähystys olisi suositeltavaa.
Markku Aarnio
Pia Österlund Sulje
Crohnin tauti ja suolistosyövän riski
Lue lisääSinun äidilläsi on kirjeen perusteella aika pitkä Crohnin tauti historia. Tulehduksellista suolisairautta sairastavilla on vain lievästi suurentunut riski sairastua suolistosyöpään. Äitisi on nyt laihtunut, mutta et kerro, ovatko hänen suolisto-oireensa ja tulehdusarvonsa myös olleet viime aikoina pahemmat eli ovatko ne normaalia korkeammat.
Sinun huolestumisesi äidistä on aiheellinen ja hänet pitäisi nyt tutkia tarkasti uudelleen. Suolitähystys ja tarkemmat verikokeet ovat todennäköisesti tarpeen. Hänen oireensa voivat viitata suolistosyöpään.
Suolistosyöpää tutkitaan ensisijaisesti suolitähystyksellä. Tähystys on äitisi kohdalla ensisijainen tutkimus myös ajatellen mahdollista Crohnin taudin aktivoitumista. Verikokeilla katsotaan lähinnä anemia (hemoglobiinin lasku eli veripunan puute), tulehdusarvot, maksa- ja munuaistoimintakokeet. Joskus suolen varjoainekuvaus voi korvata tähystyksen, mutta Crohnin taudissa se ei ole riittävän tarkka tutkimusmenetelmä.
Hakeutukaa omalle lääkärillenne jatkotutkimuksiin. Laihtuminen ja ruokahaluttomuus eivät ole tyypillisiä Crohnin taudin oireita.
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Peräsuolisyövän hoito
Lue lisääOlen ymmärtänyt, että minulle annetaan ensin sädehoitoa ja sitten leikataan. Näilläkin sivuilla lukee, että sädehoitoa annetaan yleensä vain peräsuolisyöpään. Onko siihen jokin erityinen syy? Jos syöpä ei ole levinnyt, kuinka pitkästä hoitojaksosta keskimäärin on kyse? Onko noin lähellä peräaukkoa oleva vielä mahdollista leikata ilman avanteen tekoa?
Sinulla on todettu peräsuolisyöpä. Peräsuolisyövän selvittely aloitetaan tähystyksellä, jossa epäilyttävästä alueesta otetaan koepaloja kasvaimen pahanlaatuisuuden selvittämiseksi. Lisäksi tehdään kuvantamistutkimuksia magneettitutkimuksella ja/tai peräsuolen kautta tehtävällä endoskooppisella ultraäänellä kasvaimen paikallisen levinneisyyden selvittämiseksi. Taudin laajempi levinneisyys selvitellään parhaiten koko vartalon tietokonekuvauksella tai vaihtoehtoisesti keuhkokuvalla ja vatsan ultraäänitutkimuksella. Hoidon vaihtoehdot selviävät vasta sitten kun taudin paikallinen ja muu levinneisyys on tiedossa.
Sädehoito on joko viiden päivän tai viiden ja puolen viikon sädehoito riippuen taudin paikallisesta ja muusta levinneisyydestä. Kookkaassa kasvaimessa pitkä sädehoito useimmiten yhdistetään solunsalpaajiin. Sädehoito annetaan arkipäivin ja sädehoidon kesto on alle 15 minuuttia per päivä. Sädehoidon suunnittelu on hyvin vaativa prosessi ja kestää useita päiviä. Sädehoito on monen erikoisalan yhteistyötä. Siinä sädehoitolääkärin vastaanotolla käynnin jälkeen kuvannetaan sädehoitoalue, piirretään sädehoitokohde kuviin ja tämän perusteella suunnitellaan mistä suunnasta ja tarkasti mille alueelle sädehoito annetaan. Usein peräsuolisyövän sädehoito annetaan kolmesta tai neljästä suunnasta, esimerkiksi useimmiten kummaltakin sivulta ja takaa.
Sinun peräsuolisyöpäsi sijaitsee varsin lähellä peräaukkokanavaa ja sulkijalihaksia. Tämän vuoksi on mahdollista, että koko peräsuoli joudutaan poistamaan, jolloin tehdään pysyvä avanne. Toinen mahdollisuus on se, että koko peräsuolta ei tarvitse poistaa, jolloin paksusuolen ja peräsuolen loppuosan välille tehdään sauma eikä pysyvää avannetta tarvita. Tällaisessakin leikkauksessa tehdään suojaava eli tilapäinen avanne, joka voidaan poistaa muutaman kuukauden kuluttua. Tilapäinen avanne tehdään sen vuoksi, että hyvin matalalla sijaitseva paksusuolen ja peräaukon sauma saisi parantua rauhassa. Näiden kahden leikkausmenetelmän valinta päätetään leikkaustilanteessa, mutta oleellista kuitenkin on se, että kasvain saadaan kokonaisuudessaan poistettua.
Riippuen leikkauslöydöksestä ja levinneisyystutkimuksista saat mahdollisesti vielä leikkauksen jälkeen kuuden kuukauden solunsalpaajahoidon mahdollisesti karanneiden syöpäsolujen tappamiseksi. Tämä valinta riippuu siitä, mitä patologi löytää leikkauksessa poistetusta peräsuolen kasvaimesta sekä ympäröivistä imusolmukkeista. Jos kasvain on kookas tai levinnyt paikallisiin imusolmukkeisiin niin tarvitaan usein tätä liitännäissolunsalpaajahoitoa lisäksi.
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Luontaistuotteet syövän hoidossa
Lue lisää17-vuotias tyttäremme sairastui Burkitt like -tyyppiseen imusolmukesyöpään v. 2003. Häneltä kiellettiin ehdottomasti kaikki luontaistuotteet ja ylimääräiset vitamiinit. Vielä hoitojen loputtua, kun veriarvot eivät normalisoituneet pitkään aikaan, lääkäri kysyi, ettei kai tyttäremme vain syönyt mitään vitamiineja tai luontaistuotteita.
Mistä johtuu erilainen suhtautuminen luontaistuotteisiin näissä tapauksissa? Onko vitamiineista ja luontaistuotteista havaittu olevan hyötyä tai haittaa syövän hoidossa?
Jotenkin uskon veljeni melko hyvän voinnin johtuvan osittain luontaistuotteiden vahvistavasta vaikutuksesta myös. Sytostaatit ja tutkimuslääke tietysti ovat ne asiat, joita ilman ei veljeäni varmastikaan olisi enää. Vaikka luontaistuotelääkärit joskus uskovatkin jopa pelkkien luontaistuotteiden syövän parantavaan voimaan.
Haikeana vain mietin olisiko tyttäreni vointi ollut yhtään parempi sairauden aikana ja sen jälkeen, jos hän kuitenkin olisi saanut syödä luontaistuotteita lääkärin valvonnassa.
Veljesi sairastaa levinnyttä syöpää, johon lyhyen taustatiedon perusteella en usko olevan parantavaa hoitoa. Tällöin syöpälääkärit eivät useinkaan raaski ottaa yhtä jyrkkää kantaa hoitovaihtoehtoja vastaan, vaikka useimmat meistä eivät usko niihin pätkääkään.
Satunnaistetuissa tutkimuksissa vitamiineista ei ole todettu olevan mitään hyötyä syövän hoidossa/parantamisessa/oirehoidossa suurissa tai pienissä määrin nautittuna. Hiljattain tehdyn meta-analyysin perusteella, jossa monta satunnaistettua tutkimusta yhdistettiin riittävän potilasmäärän aikaansaamiseksi, vaikutti jopa siltä, että vitamiinit (vaikkakin antioksidantteja, joiden pitäisi suojata syövältä) jopa lievästi altistivat syövälle purkista syötynä.
Luontaistuotteita on usein tutkittu hyvin puutteellisesti, koska ne eivät ole lääkkeitä. Niiden tehoa ei ole osoitettu samalla tavalla kuin lääkkeiden, eikä niiden haittavaikutuksia ja yhteisvaikutuksia ole seurattu kunnolla. Ne luonnon tuotteet, joille on osoitettu selkeä teho, ovat päätyneet lääkefirman omistukseen. Näiden tuotteiden teho ja haitat on tutkittu satunnaistetuissa tutkimuksissa hyvin tarkasti. Monet solunsalpaajat (sytostaatit, solumyrkyt) ovat esim. peräisin luonnosta, mutta niiden käyttö luontaistuotteiden tapaan tappaisi melkein kaikki potilaat. Tämä johtuu hyvin kapeasta haitta-hyötysuhteesta eli pienikin annoslisä johtaa vakaviin tai jopa tappaviin haittoihin ilman että teho lisääntyy.
Lumevaikutus on myös aina olemassa. Tämä tarkoittaa, että jos potilas uskoo johonkin vakaasti, se usko parantaa/helpottaa hänen oloaan. Kun vitamiineihin/luontaistuotteisiin uskovat lääkärit todistavat uskomuksiaan, he suitsuttavat yksittäisen potilaan saamaa tehoa, joka usein on hyvin väliaikainen ja johon monet muutkin tekijät voivat vaikuttaa. Kyllä meilläkin yliopistosairaalassa on potilaita, jotka ovat melkein parantuneet levinneestä syövästään ilman mitään hoitoa. Mikä sitten on veljesi kohdalla solunsalpaajan, mikä tutkimuslääkkeen tehoa ja lopulta, mikä sitten on näiden ravintolisien vaikutusta. Tämä on kysymys, johon emme koskaan saa vastausta.
Tyttäresi kohdalla on kyse aivan eri asiasta. Burkittin lymfoomasta parannutaan usein ihan oikeasti ja pysyvästi. Silloin emme voi riskeerata tätä hyvää hoitotulosta vitamiinien tai luontaistuotteiden aiheuttamien mahdollisten haitta- tai yhteisvaikutusten takia. Monet luontaistuotteista ovat myrkkyjä maksalle, munuaisille ja luuytimelle. Luontaistuotteilla ja vitamiineilla voi olla hyvin odottamattomia yhteisvaikutuksia muiden luontaistuotteiden ja tavallisten lääkkeiden kanssa. Solunsalpaajat ovat solumyrkkyä myös terveille kudoksille (mm. maksalle, munuaisille, luuytimelle jne.), ja tämä johtaa siihen, että yhteisvaikutus voi olla tappava. Syöpälääkärit käyttävät vitamiineja solunsalpaajien tehon lisääjinä. Jos potilas syö vitamiineja myös omatoimisesti, se voi viedä tehoa tai lisätä haittavaikutuksia kontrolloimattomasti. Tätä riskiä ei siis voi ottaa, kun vaakakupissa on potilaan parantaminen ja kun solunsalpaajien annoksen on oltava juuri oikea, jotta saadaan parantuminen aikaan mahdollisimman vähin sivuvaikutuksin.
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
Suolistosyöpäpotilaan sosiaaliset etuudet
Lue lisääKaikille kansaneläkelaitoksen (KELAn) asiakkaille kuuluu määrättyjä perusoikeuksia heidän sairastuessaan suolistosyöpään. Kerron pääperiaatteet näistä korvauksista, mutta katso tarkemmin KELAn kotisivuilla http://www.kela.fi tai http://www.fpa.fi tai kysy lisää lähimmästä KELAn toimipisteestä. Jokaisessa sairaalassa on myös sosiaalihoitaja, jolla on näiden asioiden erikoistietämys.
Sairaspäiväraha ja sairasloma
Leikkauksen, sädehoidon, solunsalpaajahoidon jne. yhteydessä otetaan jokaisen potilaan kohdalla yksilöllisesti huomioon sairaspäivärahan tai osasairaspäivärahan tarve. Sairaspäivärahan kesto vaihtelee työikäisillä työtehtävien, syövän oireiden ja haittavaikutusten mukaan. Lääkäri arvioi lisäksi sairasloman tarpeen. Lyhytkestoiset sairaslomat kirjoitetaan nopealla A-todistuksella ja pitkät lomat kattavammalla B-todistuksella.
Muut tuet
Työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki tulee sairasloman jatkona lähinnä kyseeseen levinnyttä suolistosyöpää sairastavilla. Lääkäri arvioi tämän tarpeen ja kirjoittaa B-todistuksen KELAlle/työeläkekassaan vietäväksi.
Vammaistuki ja eläkkeensaajan hoitotuki ovat kolmiportaisia tukia, jotka ovat tällä hetkellä verottomana 53-361 €/kuukausi. Tuki maksetaan potilaille, joilla on yli vuoden kestävä selkeä hoivantarve ja haitta sairaudestaan tai sen hoidosta, sekä osoitus lisääntyneistä kuluista. Tukea voidaan myöntää vuosi takautuvasti.
Omaishoidon tukea voi anoa kotikunnalta.
Muut toimeentulotuet ja vastaavat myönnetään sosiaalitoimiston toimesta yksilöllisen tarpeen mukaan.
Matkakulukorvaukset
Matkakulukorvaukset yleisellä kulkuneuvolla, omalla autolla, taksilla (inva tai tavallinen) tai ambulanssilla korvataan lääkärin/hoitajan todistuksen perusteella. Omavastuu (vuonna 2007) per matka on 9,25 € ja 157,25 € per kalenterivuosi, ja tämän kulun ylittävän osan KELA korvaa kokonaisuudessaan.
Syöpälääkkeiden korvattavuus
Syöpälääkkeiden erityiskorvattavuus myönnetään korkeintaan viideksi vuodeksi kerrallaan. Sen perusteella jotkut syöpälääkkeet (esim. hormonilääkkeet rintasyövässä ja eturauhassyövässä, valkosolu- tai punasolukasvutekijät, suun kautta otettavat solunsalpaajat ja täsmälääkkeet jne.) ovat kokonaan korvattavia. Potilas ei tällä hetkellä maksa edellä mainituista lääkkeistä kuin 3 €/apteekkireissu. Jotkut syöpälääkkeet eivät ole täysin korvattavia ja tällöin potilas joutuu maksamaan lääkekulut omavastuurajaan asti (627,40 €/kalenterivuosi vuonna 2007) ennen kuin nämä lääkkeet korvataan KELAn toimesta 1,50 € omavastuulla/apteekkireissu. Säilytä tämän takia apteekkikuitit, koska KELA vaatii kuitit nähtäväksi, kun korvattavien lääkkeiden summa on ylittänyt omavastuurajan. Jotkut halvemmat lääkkeet eivät kuulu KELAn korvattavien joukkoon. Näitä lääkkeitä ei lasketa korvattaviin lääkekuluihin, eivätkä ne myöskään kartuta lääkkeiden maksukattoa.
Kuntoutuskurssit
KELAn järjestämästä kuntoutuksesta saa tietoa heidän kotisivuiltaan/toimistostaan sekä myös syöpäjärjestöiltä ja omasta hoitopaikastasi. Kuntoutuskurssit voivat olla hyvinkin tärkeitä vertaistuen verkostojen luomisessa ja auttaa syövän kanssa elämisessä.
Ilmaisvälinejakelu
Ilmaisvälinejakelu perusterveydenhuollosta toimii vaippojen ja muiden inkontinenssisuojien, avannetarpeiden jne. jakelijana ja näille tarvitaan lääkärin/hoitajan todistus.
Julkisen ja yksityisen hoidon korvattavuus
Kunnallisen terveydenhuollon maksukatto (sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon kustannukset) on 590 € vuonna 2007. Kun yhteenlasketut kulut (kaikki maksettavat kulut eivät kartuta kattosummaa) ylittävät tämän summan, esim. lääkärikäynnit ovat maksuttomia, vuodeosastomaksu pienenee, vaikkakin osa maksuista säilyy samana. On täten tärkeää säilyttää kaikki maksutositteet ja ottaa ne mukaan potilastoimistoon, kun huomaa maksukaton täyttymisen. Kuitit viedään sen tahon potilastoimistoon, jossa asioidaan maksukaton täyttyessä.
Yksityispuolen hoidoista korvataan lääkärin palkkiot, tutkimukset ja hoidot KELAn normaalien periaatteiden mukaan. Toisin sanottuna hyvin pieni osa todellisista kuluista korvataan.
Kotitalousvähennykset
Verotuksessa voi saada helpotusta kotitalousvähennyksillä (normaalien perusteiden mukaan), veronmaksukyvyn alentumisvähennyksellä (jos sairauskulut ovat olleet ”kohtuuttomat” suhteessa tuloihin - katso veroilmoitusohjeita) sekä invalidivähennyksellä (pitää olla 30% pysyvä haitta-aste).
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje
CEA-arvo suolistosyövän ilmaisijana
Lue lisääCEA eli carcinoembryogeeninen antigeeni on yksi kasvainmerkkiaineista. Useimmissa laboratorioissa CEA:n normaali viitearvo on 0-5 ug/l. Tähän vaihteluväliin kuuluu 95 % terveestä väestöstä. Toisin sanottuna terveistäkin 2,5-5 % kuuluu niihin, joilla arvo on yli 5,0.
CEA on hyvin epäherkkä ja sitä ei voi käyttää esim. seulonnassa. CEA nousee useimmissa syöpätaudeissa, joten se ei ole suolistosyöpä-spesifinen. Tulehdus, tupakointi, alkoholi, jotkut lääkeaineet, maksasairaudet jne. nostattavat myös arvoa. Terveellä tupakoijalla arvo voi olla pitkälti yli kymmenenkin, joten tärkeintä arvon tulkinnassa on yksilön omat arvot pidemmällä aikavälillä.
Noin 60 %:lla CEA on koholla suolistosyövän toteamisvaiheessa. Etäpesäkkeisessä vaiheessa arvo nousee yli 5:n valtaosalla potilaista (yli 80 %:lla). Koholla oleva arvo ei sen sijan mittaa, onko henkilöllä paljon tai vähän syöpäsoluja/kasvaimia/etäpesäkkeitä.
Et mainitse omasta syöpätaudistasi tarkempia tietoja, mutta arvelen, että olisit sairastanut suolistosyövän 2000-luvulla ennen 2,0 mitta-arvoa. Menetelmä ja vaihtelu eri päivien välillä selittävät 2,0-3,5 vaihteluvälin. Kummatkin ovat alle 5,0, mitä pidetään normaalin ylärajana. Täten pidän taudin uusiutumista hyvin epätodennäköisenä tämän vaihtelun pohjalta.
Sairastetun suolistosyövän jälkeen CEA:a mitataan 6-12 kuukauden välein viiden vuoden ajan useimmilla suomalaisilla klinikoilla. Jos arvo nousee kolmessa perättäisessä mittauksessa ja on yli 5, usein vartalon tietokonekuvaus (viipalekuvaus) ja mahdollisesti tähystyskontrolli ovat aiheellisia.
Pia Österlund
Markku Aarnio Sulje


